Teollisuuden uudet tilaukset lisääntyivät kesäkuussa yli 38 prosenttia vuoden takaisesta 10.8.2021 14:37
UPM:n tulos parani puolella – myyntihintojen nosto ylitti raaka-aineiden kallistumisen 22.7.2021 15:41
Storan Enson tulos koheni vuoden takaisesta – Metsäjätti kertoo etsivänsä kumppanuuksia Sunilassa tuotettavalle uudelle puupohjaiselle hiilelle 21.7.2021 20:00
Neljän taiteilijan yhteisnäyttely toi Sunilan Kantolaan geometrisiä kuvioita, moduuleita ja fantasiasaunoja: "Olemme kaikki saaneet saman modernistisen aivopesun" 16.7.2021 19:10
Sunilan tehtaalla koelaitos on saatu käyntiin ja nyt opetellaan uutta – "On poikkeuksellista, että nyt tehdään jo seuraavan sukupolven uutta tuotetta" 28.6.2021 6:15
Stora Enson yt-neuvottelut päätökseen Veitsiluodossa – tehtaan lopettaminen vie työpaikat 550 työntekijältä 17.6.2021 11:27
Metsä Group suunnittelee jälleen uutta Äänekosken tehdasalueella – tarkoituksena laajentaa mekaanisten puutuotteiden tuotantoa 3.6.2021 11:07
Spinnova ja Suzano suunnittelevat jo toista tekstiilikuitutehdasta – tuotanto olisi 50-kertainen Jyväskylään ensi vuonna valmistuvaan laitokseen verrattuna 28.5.2021 13:37
Työllistää jo melkein kuin paperitehdas – Googlen Haminan palvelinkeskuksen kuudes yksikkö valmistui 24.5.2021 12:50
Kirja-arvio | Kotkalaistaustaisen Johanna Savolaisen dekkarin suuret maamerkit viittaavat Kotkaan ja pienet fiktiivisiin maisemiin – Esikoiskirjassa herkutellaan myös possoilla ja leivonnaisen nimityksellä 16.5.2021 21:35
Ennätykselliset kartonkitoimitukset ja sellun hinta lähes triplasivat Metsä Groupin voitot alkuvuonna 28.4.2021 13:45
UPM:n tulos palasi pandemiaa edeltäneelle tasolle – "Kaiken kaikkiaan hyvä alku vuodelle" 27.4.2021 9:56
Pääkirjoitus | Stora Enson lakkautusuutinen muistuttaa uudistumisen tärkeydestä – Suuryhtiöiden on oltava pienen ihmisen pulssilla, jotta ne voivat tehdä tulevaisuudessa oikeita asioita 21.4.2021 4:00
Stora Enso aikoo sulkea Veitsiluodon tehtaansa, yli 600 työpaikkaa uhattuna – sellun ja paperin tuotanto lakkaa myös Ruotsin Kvarnsvedenissä 20.4.2021 17:38
Myllykosken bioetanolitehdas hakee 30 miljoonan euron valtiontukea – Olkea tehtaalle hankitaan myös eteläkymenlaaksolaisilta viljelijöiltä 19.4.2021 20:30
Stora Enson Inkeroisten kartonkitehtaalta pääsi vähäinen määrä kartonkikuitumassaa Kymijokeen 15.4.2021 12:00
UPM aloittaa yt-neuvottelut – uhattuna noin 50 työpaikkaa Suomessa, Saksassa ja Itävallassa 14.4.2021 13:48
Kiinan uiguurialueen ihmisoikeusongelmat nousivat tapetille myös suomalaisyrityksissä 29.3.2021 19:24
UPM:n sahatavarayksikössä vähenee yli 40 tehtävää, myös Kaukaan pientukkilinja lakkautetaan 25.3.2021 12:16
Sulzerin Karhulan tehdas toimittaa satoja laitteita Kemin uudelle biotuotetehtaalle – Myyntipäällikkö: "Sopimus on merkittävä ja työllistää ihmisiä vuoksiksi" 24.3.2021 14:06
YK-komitea esitti oikeusraportissaan huolen UPM:n Uruguayn-sellutehtaan ihmisoikeusvalvonnasta 8.3.2021 16:12
Puupohjaista vaatekuitua valmistava Spinnova avaa kaupallisen mittakaavan tehtaan Jyväskylään 25.2.2021 16:59
Spinnovalle ja maailman suurimmalle selluyhtiölle tekstiilikuitutehdas Jyväskylään: investoinnin kokonaisarvo on jopa 50 miljoonaa euroa – H&M aloittaa yhteistyön Spinnovan kanssa 25.2.2021 15:54
Metsäkonevalmistaja Ponsse pitää alan näkymiä hyvinä – uusia metsäteollisuustuotteita on tulossa paljon 24.2.2021 13:59
UPM tarjoaa ammattiliitoille valmentajan roolia paikallisessa sopimisessa – yhtiön mukaan osaamisen puute on keskeinen sopimisen este 12.2.2021 13:23
Metsäteollisuudessa näkyi loppuvuonna toipumisen merkkejä, mutta paperin alamäki jatkui yhä jyrkkänä 12.2.2021 11:55
Suomen metsäteollisuushistorian kaikkien aikojen suurin investointi varmistui – Metsä Group rakentaa uuden biotuotetehtaan Kemiin 11.2.2021 22:02
Ammattiliitto Pro paheksuu UPM:n linjaa toimihenkilöiden työehdoista – "Mallia otetaan diktatuureista ja kehitysmaista" 9.2.2021 12:43
Koronavuosi pienensi Stora Enson operatiivista liiketulosta kolmanneksella – Oulun tehtaan muuntaminen alkamassa 29.1.2021 11:28
UPM aloittaa uuden biopolttoaineita valmistavan jalostamon perussuunnittelun – vaihtoehtoina Kotka ja Rotterdam 28.1.2021 16:54
Yle selvitti: Näistä ammateista jäädään useimmin työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä 23.1.2021 10:55