Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Antti Kaarto jatkaa Kymen Sanomien vakituisena päätoimittajana

Kaarto toimi toukokuun alusta lehden vt. päätoimittajana. Hänen siirtyessään vakipestiin Kymen Sanomissa pyritään juttumäärän kasvattamiseen ja nuorempien lukijoiden entistä parempaan tavoittamiseen.

Kymen Sanomien vakituisena päätoimittajana toimii marraskuun alusta alkaen Antti Kaarto. Kaarto toimi jo toukokuun alusta lehden vt. päätoimittajana.

Kaarto kertoo, että halu jatkaa työssä vakituisesti heräsi vt. päätoimittajuuden aikana.

– Tämän puolen vuoden aikana havaitsin, että tämä on mukavaa hommaa. Pääsin kehittämään "kotijoukkuetta" entisestään, Kaarto sanoo.

Päätoimittajan rekrytoinnista vastaava Keskisuomalainen-konsernin johto päätyi siihen, ettei se järjestänyt uutta päätoimittajahakua, vaan tiedusteli Kaarron halua jatkaa tehtävässä.

– Kävin silti useammassa työhaastattelussa, eli valintaa ei tehty noin vain, Kaarto kertoo prosessista.

Hänen mukaansa konsernijohto piti hyvänä sitä, että lehteä luotsaisi henkilö, joka tuntee jo valmiiksi sekä levikkialueen että lehden henkilökuntineen.

– Olen siitä samaa mieltä, Kaarto toteaa.

Antti Kaarto on työskennellyt Kymen Sanomissa vakituisesti vuoden 2004 alusta. Hän on toiminut uutis-, urheilu- ja kulttuuritoimittajana sekä tuottajana. Ennen päätoimittajan tehtäviin tarttumista hän työskenteli Haminan aluetoimittajana.

Kaarto on syntynyt Kotkassa ja asunut siellä suurimman osan elämästään, opiskeluvuosia lukuun ottamatta. Hamina tuli hänelle entistä tutummaksi neljän vuoden aluetoimittajana toimimisen aikana.

– Toimituksen tekemisessä ja ilmapiirissä on ollut koko ajan hyvä meininki. Olen saanut tehdä töitä monipuolisesti. eikä minulla ole ollut halua hakeutua muualle. Lisäksi tykkään asua Kotkassa, joten on kätevää, että työpaikkakin on täällä, Kaarto kertoo pitkästä viihtymisestään Kymen Sanomissa.

Kaarto kertoo, että Kymen Sanomissa aiotaan tästedes panostaa siihen, että lukijoille olisi tarjolla entistä enemmän luettavaa.

– Pyrimme tekemään aiempaa enemmän juttuja. Haluamme kertoa vielä nykyistä enemmän paikallisista asioista. Tulemme esimerkiksi käymään entistä useammissa tapahtumissa. Haluamme olla siellä, missä ihmisetkin ovat.

Kaarron mukaan lehti pyrkii kasvattamaan tilaajakuntaansa etenkin nuoremmissa ikäluokissa.

– Kasvua haetaan systemaattisesti julkaisemalla entistä enemmän juttuja, jotka voisivat puhutella nuoria ja varhaiskeski-ikäisiä.