Sote-uudistuksen pitäisi hillitä paisuvaa hoito- ja hoivabudjettia – kuntakentällä ei ole uskoa tavoitteen toteutumiseen 13.11.2021 16:46
Virolahti on nostamassa tuloveroprosenttiaan prosenttiyksikön verran – Erityisesti sote-kustannusten nousu vaatii sopeuttamistoimia 9.11.2021 16:00
Miehikkälä nostaa tuloveroprosenttia – Korotuksella saadaan noin 200 000 euroa lisää kunnan kassaan 9.11.2021 8:56
Sitra: Koulutetut eivät enää muuta osaamistaan vastaavien työpaikkojen perässä – näkyy muun muassa teollisuuspaikkakunnilla 27.10.2021 2:19
Näkökulma: Riittävän rahoituksen varmistaminen kymenlaaksolaisten sote-palveluihin on yhteinen tehtävä 25.10.2021 18:00
Eturistiriita voi houkutella kuntia arvioimaan sote-menonsa alakanttiin – seurauksena olisi palvelujen tarpeen kannalta liian pieni rahoitus uusille hyvinvointialueille 15.10.2021 5:00
Yle: Oppivelvollisuuden laajentaminen maksaa vuodessa 10 miljoonaa enemmän kuin piti – "Kukaan ei saa hankittua tietokonetta tuolla hinnalla" 12.10.2021 10:37
Yksityinen varhaiskasvatus on kasvanut nopeasti, mutta viime vuonna kasvu pysähtyi – "Kiinnostava ja yllättävä muutos" 9.10.2021 5:00 Podcast | Miksi yksityiset päiväkodit laittavat oviaan säppiin ympäri maan? 9.10.2021 5:00
Suomessa saatetaan kokeilla alueellista opintolainahyvitystä maaseudun osaajapulan helpottamiseksi – Norjan mallissa laina voi pyyhkiytyä lopulta kokonaan pois 2.10.2021 13:42
"Lainvalmisteluprosessi on ollut erikoinen" – poliittiseen umpisolmuun ajautuneelle mammuttimaiselle kaavoituslain valmistelulle sataa kritiikkiä 2.10.2021 13:06
Kymenlaaksolle tulossa olevan EU:n aluekehitysrahan määrä pettymys – Maakuntajohtaja Jaakko Mikkola: "Olen hämmästynyt ja erittäin pettynyt" 1.10.2021 17:55
Kolmen miljardin alue- ja rakennetukien maakuntajako otti koville – Lintilä haluaa ensi kerraksi selkeät kriteerit 30.9.2021 16:19
Tältä Suomi näyttää vuonna 2040 – väkiluku kääntynyt laskuun, koulut kumisevat tyhjyyttään nuorison määrä romahdettua 30.9.2021 16:16
Lukijalta | Jääkö Kaakkois-Suomi jälleen väliinputoajaksi EU:n alue- ja rakennepolitiikassa? 6.9.2021 19:30
Kuntaliiton mukaan hallituksen lupaus koronakulujen korvaamisesta ei toteudu STM:n asetusluonnoksessa 23.8.2021 20:11
Hallituksen lupaus kunnille koronakustannusten korvaamisesta kokonaan on vesittymässä – "Täysimääräisyyteen liittyy tulkintaa" 23.8.2021 17:14
Äänestysinnon lopahduksesta huolimatta suomalaiset kertovat ymmärtävänsä aiempaa paremmin politiikkaa 31.7.2021 11:01
Oppivelvollisuutta pidentävä laki tulee voimaan kuun alusta – toistatuhatta peruskoulun päättänyttä nuorta ei ole vielä saanut valtakunnallisista hauista koulutuspaikkaa 25.7.2021 14:00
Edunvalvonta ja aluekehitys maakuntien liittojen näpeissä sote-uudistuksesta huolimatta – maakuntajohtajien edusmiehellä kuitenkin huoli siitä, siirretäänkö tehtäviä myöhemmin hyvinvointialueille 17.7.2021 5:00
Yli puolelle suomalaisista aatteellinen linja tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä kuntavaaleissa 4.7.2021 8:08
Virolahti tyrmää kolmen kunnan kimpan – Kolmasosa ehdokkaista olisi valmis liittämään Kaakon kaksikon yhdeksi kunnaksi 11.6.2021 18:00
USU-gallup: Ehdokkaan asuinpaikka vaikuttaa varsin vähän äänestyspäätökseen – "Pienimmissä kunnissa ihmiset tuntevat toisensa" 4.6.2021 5:00
Vaalikone | Kolmen kunnan liitos tyrmätään Miehikkälässä, eikä kahdenkaan kunnan liittyminen saa kannatusta 30.5.2021 16:39
Kuntaliitto kaipaa perusopetukseen joustoja kouluverkon harvetessa – Suomesta katosi 2010-luvulla joka viides peruskoulu, ja ilmiö koskee myös suuria kaupunkeja 29.5.2021 11:57
Neljä kriisikuntaa joutuu tänä vuonna arviointimenettelyyn – se voi johtaa jopa kuntaliitokseen 28.5.2021 9:16
Kuntaliitto vaatii muutoksia sote-lakiesitykseen: "Hyvinvointialueilla tulee olla mahdollisuus itse päättää, kuinka ne järjestävät ja tuottavat palvelunsa" 24.5.2021 17:09
Mistä helpotusta tyhjeneville kunnille? Kuntia itsepetoksesta syyttävät asiantuntijat ehdottavat avuksi etätöitä, naisten huomiointia ja älykästä supistumista 10.5.2021 18:55
Kunnanvaltuutettujen määrä vähentynyt 2000-luvulla yli neljänneksellä – Yksi syy nousee ylitse muiden 7.5.2021 5:00
Suurista kaupungeista Tampere ja Kuopio eivät kannata koronarokotusten väliaikaista alueellista kohdentamista 12.4.2021 20:43
Kotka kaipaa sisäistä potkua, yksittäinen teollinen investointi ei nosta aluetta lentoon – Aluekehityksen asiantuntija Timo Aro: "Onko Kotkalla varaa jättää Kantasataman suunnitelmat toteuttamatta?" 6.4.2021 8:04
Virkamiehillä on paljon vaikutusvaltaa yhteiskunnan kehitykseen, katsoo suuri osa suomalaisista 27.3.2021 2:26
Kysely: Suomalaiset näkevät EU:n onnistuneen heikosti koronan torjunnassa, oma sairaanhoitopiiri saa kiitosta 20.3.2021 12:18
Tilavaraukset ovat merkittävin kustannus vaalien siirrosta – valtio tulossa kuntien avuksi 12.3.2021 16:32
Suomalaisille on tulossa ilmainen 2600 euron etu vuodessa – virkamiehille puolestaan maksettaisiin erityislisää palkan päälle 18.2.2021 15:26
Valtion koronatuet pompauttivat kuntatalouden poikkeuksellisen hyviin lukuihin – hankalat vuodet siintävät silti edessä 10.2.2021 14:12
Yön uutiskooste | EU muutti päätöstään rajoittaa koronarokotteen vientiä unionin ulkopuolelle, pääradan sähköratavaurion korjaukset jatkuvat arvioitua pidempään 30.1.2021 7:11
Poikkeuksellisen moni kunnanjohtaja on jättänyt virkansa luottamuspulan vuoksi – "Näyttää siltä, että tuuli on ollut nyt navakampaa" 28.1.2021 5:00
Sote-uudistus vähentäisi kuntaveron nousupainetta lähes prosenttiyksikön verran, kertoo selvitys – kuntien taloustilanne olisi silti heikko 25.1.2021 12:07
Kunnat maksoivat viime vuonna ennätyssuuren, lähes puolen miljardin laskun työttömistä – katso, miten oma kotimaakuntasi pärjäsi 19.1.2021 5:00
Tutkimus: Suomalaisille turvallisuus ja häiriöttömyys tärkeintä asuinympäristön valinnassa 13.1.2021 11:12
Yli puolet suomalaisista uskoo maakuntansa taloustilanteen heikentyvän – myös arvio työllisyystilanteesta synkentynyt 3.1.2021 0:26
Edessä voi olla kuntaliitosten nollavuodet – sote-uudistus ja koronatuet jarruttavat liitostahtia 29.12.2020 15:42