Vasemmistopuolue jäisi Anderssonin mallissa tukipuolueeksi, mistä puolue on toistuvasti kieltäytynyt.
Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson haluaa muodostaa hallituksen keskustan ja ympäristöpuolueen kanssa. Tukipuolueena olisi vasemmistopuolue. Andersson kertoi asiasta lehdistötilaisuudessa sunnuntaina.
Vasemmistopuolue on toistuvasti sanonut, ettei se suostu hallituksen tukipuolueeksi. Jos puolue pysyy kannassaan, Anderssonin mukaan käytännössä ainoa mahdollinen hallituspohja olisi blokkirajat ylittävä demarien ja maltillisen kokoomuksen yhteishallitus.
Andersson ilmoitti aiemmin sunnuntaina, ettei hänen puolueensa aio käydä mitään neuvotteluja mahdollisen porvarillisen neljän puolueen hallituksen kanssa. Andersson kirjoitti sosiaalisessa mediassa, että maltillisen kokoomuksen, liberaalien, kristillisdemokraattien ja keskustan vähemmistöhallitus olisi käytännössä riippuvainen ruotsidemokraattien tuesta, samoin kuin nykyinen porvarihallitus on ollut.
Ruotsidemokraatit on tukenut väistyvää kolmen puolueen porvarihallitusta niin sanotun Tidö-sopimuksen nojalla, jonka perusteella se sai vaikutusvaltaa hallituksen politiikkaan olematta itse siinä mukana.
– Turhan spekulaation välttämiseksi haluan tehdä tämän selväksi. Sosiaalidemokraatit tekee kaikkensa vaalituloksen kunnioittamiseksi. Me jäisimme oppositioon toista Tidö-hallitusta vastaan emmekä osallistuisi minkäänlaisiin neuvotteluihin sellaisen hallituskokoonpanon kanssa. Sen voi sulkea täysin pois, Andersson linjasi.
– Äänestäjät haluavat muutosta maassamme. Tidö-puolueet eivät saaneet tarvittavaa tukea jatkaakseen hallitsemista, Andersson tyrmäsi.
Keskusta kilpailuttaa
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti perjantaina, että puolue ei enää vaadi ministerinpaikkoja ja voi sallia istuvan pääministerin Ulf Kristerssonin vetämän porvarihallituksen muodostamisen.
Keskusta ei ole ollut mukana Kristerssonin hallituksessa. Vaalikampanjassaan se linjasi, ettei suostu yhteistyöhön sen paremmin ruotsidemokraattien kuin vasemmistopuolueenkaan kanssa. Åkessonin ilmoituksen jälkeen keskustajohtaja Elisabeth Thand Ringqvist sanoi puolueen odottavan, että sekä maltillinen kokoomus että sosiaalidemokraatit esittelevät hallitusohjelmanäkemyksiään perjantaihin mennessä.
Sosiaalidemokraatit, vasemmistopuolue, ympäristöpuolue ja keskusta saivat valtiopäivävaaleissa syyskuussa yhteensä 176 paikkaa. Kokoomus, kristillisdemokraatit, liberaalit ja ruotsidemokraatit saivat 173. Anderssonin ja Thand Ringqvistin tunnustelut eivät tuottaneet tulosta, ja tehtävä on nyt siirtynyt Kristerssonille.