Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Krakovan joukkoampumisen keskelle joutunut kirurgi: "Ihmishenkiä pelastettaessa ei ole merkitystä sillä, kuka on kuka"

Puolalaiskirurgi Michał Pędziwiatr joutui keskelle Krakovan lauantaisen joukkoampumisen tapahtumia kesken perhelounaan, kertoo puolalaislehti Fakt.

Pędziwiatr oli syömässä kollegansa Mateusz Wierdakin ja perheidensä kanssa kaupungin keskustassa, kun hänen poikansa juoksi kertomaan, että torilla ammutaan ihmisiä.

– Isä, tuolla ammutaan ihmisiä, ihmiset kaatuvat maahan, poika sanoi lääkärin mukaan.

Pędziwiatr kertoi Faktille nähneensä ikkunasta, kuinka poliisi otti ampujaa kiinni. Perheet jäivät suojaan, mutta kaksi kirurgia juoksi paikalle ampumisen lakattua.

Krakovan torilla kuoli kuusi ihmistä ja loukkaantui 16. Haavoittuneiden joukossa oli myös kaksi poliisia, jotka osallistuivat ampujan pysäyttämiseen.

Pędziwiatrin mukaan tilanteessa ei ollut aikaa pohtia, kuka oli uhri ja kuka tekijä.

– Ihmishenkiä pelastettaessa ei ole merkitystä sillä, kuka on kuka, Pędziwiatr sanoi Faktille.

Hänen kollegansa Mateusz Wierdak keskittyi vakavasti rintaan haavoittuneen poliisin hoitamiseen. Pędziwiatr arvioi tämän toiminnan pelastaneen poliisimiehen hengen.

– Hänen toimintansa verenvuodon tyrehdyttämiseksi pelasti varmasti tämän poliisin hengen. Ilman sitä en tiedä, miten olisi käynyt, koska ambulanssia jouduttiin odottamaan, hän kertoi.

Pędziwiatr hoiti samaan aikaan muita loukkaantuneita ja järjesti vakavasti haavoittuneen poliisin kuljetuksen sairaalaan, jossa on rintakehän vammoihin erikoistuneita kirurgeja.

Lääkärit antoivat ensiapua myös joukkoampumisesta epäillylle miehelle.

– Tätä ei pidä romantisoida. Me yksinkertaisesti pelastamme ihmishenkiä, Pędziwiatr sanoi.

Puolan viranomaiset tutkivat Krakovan joukkoampumisen taustoja. Paikallismedian mukaan epäilty on 24-vuotias puolalaismies, jonka epäillään surmanneen ennen iskua myös perheenjäseniään.