Joukkoampumisessa kuoli kuusi ja haavoittui toistakymmentä. Kuolleista yksi ja haavoittuneista viisi oli ulkomaalaisia.
Ainakin kuusi ihmistä kuoli ja kuusitoista haavoittui lauantaina iltapäivällä joukkoampumisessa Krakovan historiallisessa keskustassa Puolassa, poliisi kertoi. Kuolleista neljä oli naisia ja kaksi miehiä.
Puolan yleisradion TVP:n mukaan mies ajoi autolla Krakovan keskusaukiolle ja alkoi ampua ihmisiä summittaisesti. Osa haavoittuneista on poliiseja, joista yksi haavoittui vakavasti. Ampuja avasi tulen poliiseja kohti, kun nämä olivat tulleet ottamaan häntä kiinni.
Ampumisen alettua ihmiset juoksivat suojaan aukion kauppoihin ja ravintoloihin.
Vähä-Puolan poliisi kertoi ampuneensa tekijää, joka otettiin kiinni ja toimitettiin sairaalaan. Sotilasasuun pukeutunut ampuja on Puolan kansalainen ja toimi poliisin mukaan yksin. Poliisi ei kommentoinut epäillyn mahdollista motiivia.
Sisäministeri Marcin Kierwinski kertoi kuitenkin myöhemmin, että äärioikeistolaiset ideologiat kiehtoivat ampujaa.
– Kaikki viittaa siihen, että tekijällä oli hyvin, hyvin radikaaleja näkemyksiä, Kierwinski sanoi.
Mies käytti ampumisessa pitkäpiippuista tuliasetta, minkä lisäksi poliisi löysi hänen autostaan lisää tuliaseita ja ammuksia.
Tusk: Ampuminen traaginen
Puolan pääministeri Donald Tusk kutsui viestipalvelu X:ssä ampumista traagiseksi. Hänen mukaansa viranomaiset tutkivat ampumisen olosuhteita ja taustoja.
Krakovan kaupungin mukaan joukkoampumisen aikoihin myös raitiovaunua oli ammuttu ohi ajaneesta autosta, kertoi Britannian yleisradio BBC.
Puolan aselait ovat tiukat, ja joukkoampumiset ovat siellä verrattain harvinaisia. Viime kuussa Puolassa oli kuitenkin useita koulupuukotuksia.
Suomalaisia uhreja ei tiedossa
Krakova on suosittu turistikaupunki, jossa käy vuosittain miljoonia vierailijoita. Keskusaukio on turistialueen keskus. Kierwinskin mukaan kuolleista yksi ja haavoittuneista viisi oli ulkomaalaisia.
Ulkoministeriön viestinnästä kerrottiin STT:lle lauantaina illalla puoli kahdeksan aikaan, että ministeriön tiedossa ei ollut, että suomalaisia olisi uhrien joukossa. Ulkoministeriö ja Varsovan-edustusto seuraavat tilannetta.
Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) mukaan viattomien ihmisten ampuminen on järkyttänyt kaikkia. Myös Valtonen kuvaili tapausta traagiseksi.
– Sydämellinen osanottoni henkensä menettäneiden perheille ja läheisille sekä pikaista ja täyttä toipumista haavoittuneille, Valtonen kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Valtosen mukaan Suomi on vahvasti Puolan ja puolalaisten tukena.
Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) esitti puolalaisille surunvalittelunsa X-palvelussa.
– Haluan esittää surunvalitteluni uhreille, heidän perheilleen ja kaikille, joita tämä tapahtuma on koskettanut. Ilmaisen solidaarisuuteni Puolalle, Krakovan kaupungille ja puolalaisille näinä vaikeina aikoina, Orpo kirjoitti.