Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eurooppa vastasi hillitysti Yhdysvaltojen tekoälyosakkeiden romahdukseen

Euroopassa markkinat reagoivat maltillisesti Yhdysvaltojen teknologia- ja tekoälyosakkeiden romahdukseen. Euroopan keskeiset pörssit avasivat perjantaina kaikki hienoisessa laskussa.

Esimerkiksi Pariisin CAC 40 -indeksi ja Frankfurtin DAX-indeksi olivat päälle prosentin miinuksella. Helsingissä pörssi oli avautuessaan noin prosentin miinuksella.

Yhdysvalloissa Wall Street sulki torstaina pakkasella, kun teknologia- ja tekoälyosakkeet laskivat jyrkästi. Keskeisistä indekseistä eniten laski teknologiapainotteinen Nasdaq, joka sulki 5,5 prosenttia miinuksella.

Helsingin pörssissä esimerkiksi kvanttiteknologiayhtiö IQM Quantum Computers oli perjantaina lähes kolmen prosentin laskussa, kun taas teknologiayhtiö Nokian osake oli prosentin nousussa.

Aasiassa synkkä avaus

Aasiassa perjantain pörssipäivä avautui apeissa tunnelmissa, kun useiden siruvalmistajien osakkeet lähtivät syöksyyn.

Tokion Nikkei-indeksi putosi avauksessa yli viisi prosenttia. Etelä-Korean Kospi-indeksi avasi jopa 8,5 prosenttia miinuksella, ja kaupankäynti keskeytettiin 20 minuutiksi.

Soulin pörssissä teknologiayhtiö SK Hynixin osake putosi yli 11 prosenttia ja Samsung Electronicsin lähes kymmenen prosenttia. Tokiossa puolijohdevalmistaja Kioxian osake romahti 13 prosenttia.

Nasdaqilla suuri pudotus

Aasiassa pörssit avautuivat muutamia tunteja Yhdysvaltain Wall Streetin sulkemisen jälkeen. Wall Street sulki torstaina reippaasti pakkasen puolella, kun teknologia- ja tekoälyosakkeet lähtivät päivän aikana jyrkkään laskuun.

Yhdysvaltain keskeisistä indekseistä eniten laskeneen Nasdaqin pudotus oli prosenteissa katsottuna karmaisevin sitten viime vuoden huhtikuun.

Teollisuusindeksi Dow Jones sulki 3,4 prosenttia ja laaja-alainen S&P 500 4,4 prosenttia miinuksella.

Laskun taustalla olivat huolet datakeskushankkeiden tulevaisuudesta Yhdysvaltain kongressin välivaalien jälkeen. Monet välivaaleissa voittoon nousseet ehdokkaat ovat luvanneet hillitä datakeskushankkeiden toteuttamista.

Öljyn hinta takaisin nousuun

Myös öljyn hinnan kääntyminen takaisin nousuun heikensi tunnelmia torstain osakekaupassa.

Keskiviikkona merkittävää laskua nähtiin sekä Pohjois-Amerikan WTI-laadun että Pohjanmeren Brent-laadun barrelihinnoissa. Brentin barrelihinta laski keskiviikkona alle sadan dollarin rajan ensi kertaa sitten lokakuun alun. Torstaina barrelihinta lähti kuitenkin kiipeämään jälleen lähelle symbolisena pidettyä rajaa.

Yhdysvalloissa järjestettiin välivaalit tiistaina, ja vaalien jälkeinen päivä päätettiin pörsseissä perinteisesti plussalle. Analyytikkojen mukaan pörssimielessä positiivista on ollut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ilmoitus, ettei hän aio lähteä haastamaan vaalien tulosta.