Enemmistö suomalaisista kannattaa vahvasti menosäästöihin painottuvaa sopeutusta, selviää Elinkeinoelämän keskusliiton teettämästä kyselystä.
Kyselyn mukaan kokonaan menosäästöillä sopeuttaisi noin viidesosa vastaajista. Lähes kokonaan menosäästöillä sopeuttaisi viidesosa vastaajista ja pääosin menosäästöillä 15 prosenttia.
Noin joka viides sopeuttaisi puoliksi menosäästöillä ja puoliksi veronkorotuksilla. Kaksi prosenttia vastaajista tekisi sopeutuksen pelkästään veronkorotuksilla.
Kyselyssä 65 prosenttia vastaajista kannattaa perintö- ja lahjaveron poistamista ja siirtymistä luovutusvoittoverotukseen, jossa vero maksetaan vasta perityn omaisuuden myynnin yhteydessä.
Kyselyn toteutti Taloustutkimus lokakuun alussa, ja siihen vastasi reilut tuhat ihmistä. Virhemarginaali on enimmillään noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa 95 prosentin luotettavuustasolla.