Saaristomereltä on tunnistettu yhteensä 46 ekologisesti merkittävää merialuetta. Asiasta kertoo Suomen ympäristökeskus.
Saaristomerta kartoitettiin tänä ja viime vuonna osana vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmaa.
Kartoitustyössä löytyi Suomelle uusi Acrochaetium-suvun punalevälaji, tiedotteessa kerrotaan.
Lisäksi kartoituksessa havaittiin esimerkiksi aiemmin tuntemattomia meriajokasniittyjä, jotka ovat luontotyyppinä vaarantuneita.
Niittyjen joukossa näki silo- ja särmäneuloja, jotka ovat trooppisten merihevosten kotimaisia serkkuja, kertoo Metsähallituksen meribiologi Essi Keskinen tiedotteessa.
Alueiden tunnistaminen ei aiheuta suoria velvoitteita vesialueiden omistajille tai kunnille. Tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi suojelusuunnittelussa ja kaavoituksessa.