Ani harva avioliitto tyssää avioliiton esteiden tutkintaan. STT kysyi asiasta esteiden tutkintoja tekevältä Digi- ja väestötietovirastolta (DVV) sekä seurakunnilta eri puolilta Suomea, ja kaikkien mukaan suurin osa avioliitoista todetaan muitta mutkitta esteettömiksi.
Kouvolan alueellisen keskusrekisterin toimistosihteeri Päivi Sairanen sanoo, ettei muista koskaan vastaan tulleen hylättyä hakemusta. Alueellisen keskusrekisterin johtaja Hanna Lehto Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä kertoo, että joskus harvoin toinen parin osapuolista unohtaa eronneensa kirkosta. Ero kirkosta tai käymättä jäänyt rippikoulu ei estä siviilivihkimistä, mutta kirkollinen vihkiminen ei onnistu.
Oulun aluekeskusrekisterin johtajan Veijo Koivulan mukaan satunnaisesti esteiden tutkinnassa tulee vastaan tilanne, jossa toisen avioero ei ole vielä virallisesti voimassa.
– Tällaisia tulee, mutta hyvin harvoin. Silloin täytyy odottaa, että avioeropäätös astuu voimaan, ja sitten vasta käynnistetään tutkinta, mutta siitäkin selviää odottelemalla, Koivula sanoo.
Myös DVV:n henkikirjoittaja Tanja Tams kertoo vielä aviossa olevien esteellisyystutkintojen olevan erittäin harvinaisia. Hän huomauttaa, että kyse ei luultavasti koskaan ole siitä, että joku tarkoituksella pyrkisi naimisiin tietäen edellisen liiton olevan vielä voimassa.
– Yleensä taustalla on väärinkäsitys, eli kuvitellaan kaiken olevan kunnossa.
Jotkut ovat nopeita liikkeissään
Myös esteiden tutkinnan keskeyttäminen parin pyynnöstä on erittäin harvinaista.
– Kyllä sitä joskus tapahtuu, mutta äärimmäisen harvoin, sanoo Oulun aluekeskusrekisterin johtaja Koivula.
Avioliiton esteiden tutkintapaperi on voimassa neljä kuukautta, ja jos ei mene sinä aikana naimisiin, tutkinta raukeaa automaattisesti. Yksi syy perua paperi on Koivulan mukaan se, että noiden neljän kuukauden aikana haluaakin hakea uutta tutkintaa jonkun toisen kanssa. Jos toinen avioliiton esteiden tutkinta on tehty ja voimassa, uuden tutkinnan saadakseen on peruttava edellinen.
– On niitäkin, jotka ovat näin nopeita liikkeissään, vaikka ei montaa.
Toiseksi syyksi perua tutkinta Koivula kertoo nimilain. Sukunimipäätös on nykyään tehtävä esteellisyystutkintaa haettaessa, ja jos mieli muuttuu, tietyissä tilanteissa ainoa tapa perua päätös on rauettaa tutkinta.
Se, ettei esteiden tutkintoja vedetä pois, ei suinkaan tarkoita, että kaikki tutkinnassa esteettömiksi todetut parit astuvat avioon. Hanna Lehto Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä huomauttaa, että vihkikirkkojen peruutuksia tulee kyllä vuosittain pari joka kuukaudelle. Kirkonkaan peruutus ei tosin aina kerro häiden perumisesta, sillä kyse voi olla vain vihkipaikan vaihtamisesta.
Ulkomaalaisilla hieman työläämpää
Ulkomaisten parien osalta esteiden tutkinta on hieman työläämpää, sillä tietoja ei välttämättä löydy väestörekisteristä. Seurakuntien mukaan monet parit osaavat mennä suoraan DVV:n puheille, kun esteiden tutkinta tulee ajankohtaiseksi.
DVV:n Tams kertoo, että ulkomaalaisia sisältävät esteiden tutkinnat ovat lisääntyneet viime vuosina. Joskus vastaan tulee tilanteita, joissa siviilisäätytodistusten tiedot ovat puutteellisia tai dokumenttien laillistukset eivät ole kunnossa. Joskus edes henkilöllisyyttä ei voida varmistaa.
Yleensä asia kuitenkin selviää jo ennen kuin varsinainen tutkinta aloitetaan.
– Ulkomaalaisliitännäisissä tapauksissa paperit tuodaan yleensä virastoon henkilökohtaisesti. Jo siinä yhteydessä katsotaan, että jos asiaa ei pystytä papereiden perusteella ratkaisemaan, hakemusta ei silloin edes jätetä.
Työ todennäköisesti automatisoituu
Avioliittojen esteiden tutkintoihin liittyviä tilastoja ei juuri ole. Aiemmin kukin maistraatti oli itsenäinen toimintayksikkö, joten esimerkiksi hylättyjen hakemusten määrää valtakunnallisesti ei ole seurattu. DVV toi kaikki maistraatit yhteen, joten Tams uskoo, että jatkossa seuranta on helpompaa.
Digitalisaation myötä tutkintojen tekeminen on helppoa, sillä tiedot haetaan suoraan väestötietojärjestelmästä. Jos kummankin osapuolen tiedot ovat rekisterissä, käytännössä esteettömyyden voi todeta hetkessä.
Tams uskookin, että jatkossa tutkinnat automatisoidaan. Sitten aviopari saisi todistuksen itse nappia painamalla – tai vähintään kuvaketta klikkaamalla.
– Näin se tulee varmasti olemaan, mutta millä aikataululla, se on asia erikseen.