Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Useat Latinalaisen Amerikan maat keskeyttävät lentoliikenteen Eurooppaan

Kaupan hyllyjä oli tyhjillään hamstrauksen jäljiltä Antwerpenissä Belgiassa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Useat Latinalaisen Amerikan maat keskeyttävät alueen maiden ja Euroopan välisen lentoliikenteen koronaviruspandemian vuoksi. Lentorajoituksista ovat ilmoittaneet Venezuela, Bolivia, Paraguay ja Peru, joka kielsi myös lennot Aasiasta.

Lisäksi Argentiina on ilmoittanut rajoittavansa lentoja pahiten koronaviruksesta kärsiviin maihin kuukauden ajaksi, maita kuitenkaan nimeämättä. Argentiina myös julisti vuoden pituisen terveydenhuollon hätätilan.

Viime lauantaina Argentiina kertoi ensimmäisenä alueen maana koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta. Latinalaisen Amerikan alueella koronaviruksen lukemat ovat vielä matalia, mutta ne ovat kasvussa.

Alueen 15:ssä eri maassa on todettu yli 250 tartuntaa ja kolme kuolemaa, joista tuorein oli 52-vuotias nainen Guyanassa.

Alueen suurin lentoyhtiö Latam on ilmoittanut peruvansa kolmanneksen kansainvälisestä liikenteestään kahden kuukauden ajaksi.

Belgia sulkee kouluja ja ravintoloita

Belgia sulkee kouluja, baareja ja ravintoloita sekä peruu kulttuuri- ja urheilutapahtumia, maan hallitus kertoi torstaina.

Maan pääministeri Sophie Wilmes sanoi, että toimilla yritetään välttää joutuminen samankaltaiseen tilanteeseen kuin Italiassa. Wilmesin mukaan Belgiassa yritetään välttää esimerkiksi laajoja liikkumisrajoituksia.

Määräykset tulevat voimaan perjantain ja lauantain välisenä yönä. Koulut ovat kiinni huhtikuun alkuun, jonka jälkeen maassa alkaa pääsiäisloma. Näin oppilaat pysyvät poissa opinahjoista kuukauden.

Hallitus aikoo myös tukea lastenhoidossa vanhempia, jotka tarvitsevat apua. Olennaista on, että lapset eivät päätyisi eläkeläisten hoidettaviksi, sillä eläkeläiset kuuluvat iältään koronavirusriskiryhmään.

Leikkikoulut ja päiväkodit voivat yhä olla avoinna, Wilmes lisäsi.

Lauantaista lähtien ainoastaan liikkeet, joissa myydään välttämättömiä tarvikkeita, voivat olla auki. Näitä ovat muun muassa ruokakaupat ja apteekit. Muut liikkeet voivat olla avoinna arkipäivisin ja kiinni viikonloppuisin.

Belgialaisia on pyydetty tekemään mahdollisuuksien mukaan etätöitä. Maassa on yli 300 tartuntaa, ja ainakin kolme ihmistä on kuollut viruksen seurauksena.

Massatapahtumien perumisia

Espanjassa Kataloniassa neljän kunnan alueella rajoitetaan liikkumista koronavirustartuntojen välttämiseksi. Kunnat ovat Igualada, Odena, Santa Margarida de Montbui ja Vilanova del Cami, ja rajoitusalueella on yhteensä vajaat 70 000 asukasta.

Viranomaisten antaman lausunnon mukaan asukkaat eivät saa lähteä kuntien keskuksista mutta saavat liikkua kotiensa ulkopuolella.

El Pais lehden mukaan yli 3 000 ihmistä on saanut tartunnan Espanjassa ja yli 80 ihmistä on kuollut.

Australiassa luovutaan yli 500 ihmisen tapahtumista, kertoo maan pääministeri Scott Morrison. Ennen päätöstä maan terveysviranomaiset suosittivat, että kaikki massatapahtumat tulisi perua.

Australian Melbournessa ajettavat formula ykkösten avauskisa peruttiin perjantaiaamuna paikallista aikaa.

Kiinassa uusia tartuntoja ulkomailta

Kiina kertoi perjantaina kahdeksasta uudesta kotimaisesta koronavirustartunnasta. Luku on pienin sitten tammikuun, jolloin Kiina alkoi raportoida tartunnoista.

Virus lähti leviämään Kiinan Hubein maakunnasta joulukuussa.

Maasta raportoitiin myös kolmesta uudesta tartunnasta, jotka ovat tulleet Kiinaan ulkomailta.

Kiinassa yli 3 100 ihmistä on kuollut koronaviruksen seurauksena ja yli 80 000 ihmistä sairastui.

Etelä-Koreassa uudet tartunnat vähenemässä

Etelä-Koreassa on todettu vähemmän uusia koronavirustartuntoja kuin samana päivänä on päässyt pois potilaita sairaalasta.

Maassa vahvistettiin 110 uutta koronavirustartuntaa sitten torstain. Se on alhaisin luku kolmeen viikkoon.

Lähes 180 viruksesta toipunutta potilasta pääsi pois sairaalahoidosta samana päivänä.

Etelä-Koreassa on todettu lähes 8 000 koronavirustartuntaa.

Koko maailmassa on Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan yli 125 000 tartuntaa. CNN kertoo, että ainakin 60 000 ihmistä on jo toipunut viruksen aiheuttamista oireista.

Keniassa ensimmäinen tartunta

Keniassa on todettu maan ensimmäinen koronavirustartunta. Kyseessä on samalla myös ensimmäinen Itä-Afrikassa havaittu tartunta.

27-vuotiaan kenialaisnaisen koronavirustartunta todettiin maan pääkaupungissa Nairobissa. Naisen kerrotaan olevan toipumassa.

Pian Kenian ilmoituksen jälkeen myös Etiopia kertoi löytäneensä ensimmäisen vahvistetun tartuntansa. Sairastunut on 48-vuotias japanilaismies, jonka tilaa kuvataan vakaaksi.

Koko Afrikan mantereella vain viisi ihmistä on tähän mennessä kuollut tautiin. Kaikki kuolemantapaukset ovat olleet Pohjois-Afrikassa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka