Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Etelä-Sudanin sisällissodan osapuolet yrittävät jälleen muodostaa yhteishallinnon – sanooko kolmas kerta toden?

Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir (vasemmalla) ja entinen varapresidentti, kapinallisjohtaja Riek Machar pääsivät sopuun yhteishallinnosta. AFP / LEHTIKUVA
STT AFP

STT AFP

Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir ja kapinallisjohtaja Riek Machar ovat sopineet yhteishallinnon muodostamisesta.

Sopimuksen toivotaan päättävän vuosien sisällissodan. Kiirin mukaan vanha hallitus hajotetaan ja uusi muodostetaan lauantaina. Kiirin mukaan Riek Macharista on määrä tulla hallinnon varapresidentti.

– On mahdollista, että tämä tuo rauhan, Kiir sanoi.

Kiirin ja Macharin yritykset muodostaa yhteishallinto ovat epäonnistuneet aiemmin kahdesti.

Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuonna 2011. Maa ajautui sisällissotaan vuonna 2013, kun Kiir syytti silloista varapresidenttiään Macharia sotilasvallankaappauksen suunnittelusta.

Uutiskanava al-Jazeeran mukaan sodassa on kuollut ainakin 380 000 ihmistä. Yhteishallitus on ollut vuonna 2018 solmitun rauhansopimuksen keskeinen tekijä. Sen muodostaminen on kuitenkin viivästynyt jo kahdesti johtuen erimielisyyksistä muun muassa yhteisen armeijan luomisessa.

Kommentoi

Mainos: Kymen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mainos: Pihlajalinna

Ranne-potilaan matka

Palvelut

Ruokapaikka