Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Apple varoitti iPhonejen maailmanlaajuisista toimitusvaikeuksista koronaviruksen vuoksi

Yhtiö ei ole pystynyt valmistamaan ja myymään puhelimia Kiinassa odotusten mukaisesti, kun sen tehtaita ja kauppoja on ollut suljettuna koronaviruksen vuoksi. AFP / LEHTIKUVA
STT AFP

STT AFP

Teknologiayhtiö Applen liikevaihto on jäämässä kuluvalla vuosineljänneksellä odotettua pienemmäksi. Syynä tähän ovat koronavirusepidemian vaikutukset yhtiön tuotantoon ja myyntiin Kiinassa.

Apple ei ole pystynyt valmistamaan ja myymään puhelimia Kiinassa odotusten mukaisesti, kun sen tehtaita ja kauppoja on ollut suljettuina koronaviruksen vuoksi. Tuotannon palautuminen normaaliksi on ollut odotettua hitaampaa. Yhtiön mukaan myös iPhone-älypuhelimien maailmanlaajuiset toimitukset voivat hetkellisesti myös vaikeutua.

Applen kauppoja Kiinassa on avattu uudelleen, mutta niiden aukioloaikoja on rajoitettu ja asiakasmäärät ovat jääneet vähäisiksi.

Applen tiedonanto vaikutti heti sen tavarantoimittajien kursseihin Aasian pörsseissä tiistaina. Esimerkiksi Applelle komponentteja toimittavan Sonyn kurssi laski Tokin pörssissä 2,5 prosentilla.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka