Sunnuntaisuomalainen 25 vuotta | Lukuharrastuksen pelastus vai lasten houkuttelemista noituuteen? – Harry Potter jakoi mielipiteitä
Sunnuntaisuomalainen julkaisee juhlavuotenaan uudelleen vanhoja juttujaan. 22.2.2004 julkaistussa jutussa pohdittiin huippusuositun Harry Potter -kirjasarjan vaikutuksia nuorisoon.
Pakko uskoa. Harry Potter on velho. Mitenkään muuten ei ole selitettävissä, mitä Suomen jästien keskuudessa on näinä päivinä tapahtumassa. Tuhannet lapset ja nuoret – salaa aika monet aikuisetkin – odottavat kädet täristen, että pääsisivät 1050-sivuisen tiiliskivikirjan kimppuun.
Skotlantilaisen J.K. Rowlingin Potter-sarjan viides osa Harry Potter ja Feeniksin kilta ilmestyy suomeksi maaliskuun 12. päivä. Kirjakauppojen edustoille uskotaan syntyvän jonoja, kun fanit ryntäävät hakemaan omaa aarteeksi luokittelemaansa kappaletta.
– Ainutlaatuinen ilmiö, Tammen kustannuspäällikkö Terttu Toiviainen hämmästelee.
– Ällistyttävän hienoa, Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuskeskuksen tutkija Irma Hirsjärvi jatkaa.
– Siinä, että kirjoitetun sanan voima näkyy tässä ajassa ja nuorten parissa näin vahvasti, on jotakin toivoa antavaa.
Maagisuutta korostaa se, että yksikään kirjaviisas ei osaa tai uskalla sanoa, miten Potter on taikansa tehnyt.
Maria Ihonen työskenteli kirjakaupassa, kun sarjan ensimmäinen osa (Harry Potter ja viisasten kivi) ilmestyi suomeksi syksyllä 1998.
– Se ei aluksi herättänyt poikkeuksellista huomiota, nykyinen yleisen kirjallisuuden assistentti muistaa.
Sitten alkoi rajojen takaa kantautua viestejä teoksen aiheuttamasta kohusta.
– Kuului ikään kuin iso pam! Potter oli lukenut loitsunsa ja heilauttanut taikasauvaansa.
Selittämättömällä tavalla rillipäinen poika oli yhtäkkiä kaikkien huulilla myös Suomessa.
– Sen jälkeen alkoivat markkinavoimat pyörittää omia rattaitaan ja nyt ollaan tilanteessa, jossa ihmetellään, miten tällaista voi yleensä tapahtua, Ihonen toteaa.
Viides Potter on jo niin mahtipontinen tapaus, että sen ympärille on rakennettu itsetarkoituksellinen salamyhkäisyyden ilmapiiri. Kustantaja ei suostu kertomaan ensipainoksen eikä ennakkovarausten määrää.
– Jos antaisimme luvut ulos, se aiheuttaisi hämmennystä. Kirjakauppiaat voisivat huolestua, että he eivät saa kirjoja riittävästi, Tammen markkinointipäällikkö Marjatta Matala perustelee.
– Joka tapauksessa kyseessä on yksi kaikkien aikojen suurimmista ensipainoksista Suomessa.
Teosta kasataan Jyväskylän Gummeruksen kirjapainossa kolmessa vuorossa. Työtä voidaan verrata ainoastaan Kalle Päätalon romaanien painamiseen.
Asiaan kuuluu, että työntekijöitä on kielletty hiiskumasta Potterista sanaakaan edes kotona, edes unissaan.
Neljää aikaisempaa Potteria on myyty maailmalla 189 miljoonaa ja Suomessa yli 700 000 kappaletta.
– Viidennestä osasta tulee ainakin ilmestymisvaiheessa sarjan suurin menestys, Matala ennakoi.
Ylitsevyöryvän huuman selitys ei löydy Potter-sarjan taivaita hipovasta tasosta. Kyse ei ole kirjallisuuden historian merkkipaalusta, pikemminkin oikeaan aikaan värkätystä ja sinänsä nerokkaasta tavisteoksesta.
– Rowling on tarinaniskijä ja juonenkuljettaja, mutta en pidä häntä erityisen taitavana kirjailijana, Maria Ihonen napauttaa.
– Sarjaa voisi kuvata fantasian huvipuistoksi. Vanhaa materiaalia on kierrätetty ja sekoitettu onnistuneesti, mutta filosofista aluevaltausta Rowling ei ole tehnyt.
Irma Hirsjärvi on samaa mieltä.
– Potter-maailmaa ei tarvitse avata. Siinä ei ole uusia luovia ulottuvuuksia.
Äkkiviisaat ja faneja raivostuttavat kommentit eivät tarkoita sitä, että kirjallisuuden asiantuntijat tyrmäisivät sen, minkä lukeva kansa on kaapinut kahmien syliinsä.
Itse asiassa he riemuitsevat ilmiöstä samalla tavalla kuin muutkin. Potterin lento huispausluutansa kanssa koetaan kirjallisuuden riemuvoitoksi.
– On kulttuurin jatkumon tae, että maa kantaa päällään ihmisiä, jotka osaavat sukeltaa kirjoihin ja mielikuvitusmaailmaan, Hirsjärvi toteaa.
– Jos luiskahdamme aikaan, jossa kukaan ei enää hullaannu kirjoista, rakastu tekstiin ja kylve siinä kuin Roope Ankka rahoissaan, tilanne on todella paha. Kulttuurinen identiteetti on vaarassa.
Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin toiminnanjohtaja Kaisu Rättyä ihmettelee, miksi kirjan asema niin usein kyseenalaistetaan.
– Todellisuudessa kirja voi paksusti teknologisen vallankumouksen keskellä. 2000-luvun alku on ollut kirjoitetun sanan nousun aikaa.
Kriittisistä näkemyksistään huolimatta Hirsjärvikin innostuu Potterin aikaansaannoksista.
– Miten hienolla tavalla se avaakaan mytologista kuvastoa, hän huomauttaa.
– Rowling käyttää suvereenisti hirmuliskoja, käärmeitä ja muita myyttisiä olentoja, jotka ovat olleet yhteistä kulttuuriomaisuutta jo vuosituhansia.
Osa fantasiakirjojen viehätyksestä piilee örkeissä, ankeuttajissa ja pimeyden voimissa, mutta runsas kuvasto ei yksin pysty selittämään buumin voimaa.
Harry Potterin juju on Harry Potterin hahmossa, lapsuudesta nuoruuteen murtautuvassa rohkelikossa. Harry on Tylypahkan julkkis, mutta ei kaikista komein, ei viisain, ei taitavin eikä edes urhein. Hän on vauvana orvoksi jäänyt lapsi, jonka on selvittävä eteenpäin ilman sankareina kuolleiden vanhempiensa suojaa.
Harryn persoonaan ja kasvukertomukseen on helppo samaistua. Epävarman ja haavoittuvan seikkailijan kanssa on pelottavaa ja koskettavaa heittäytyä taisteluun pahaa vastaan.
– Harry joutuu täsmälleen samojen kysymysten saartamaksi kuin kuka tahansa lapsi tai nuori, Maria Ihonen toteaa.
– Hän pohtii, kuka minä olen, kenen puolella minä olen ja kuka on minun puolellani.
– Olenko minä hyvä vai paha?
Tylypahka, Potterin ja hänen uskollisten ystäviensä kasvuympäristö, on velhojen valtakunta, jonka liepeillä demonit – pahat – juonivat suistaakseen hyvän vallasta.
Myös Potter on noita ja tämä arveluttaa kirkollisia piirejä. Muun muassa muutamat yhdysvaltalaiset uskontokunnat sekä Kyproksen ortodoksinen kirkko ovat julistaneet Potterin kirotuksi.
Sen sijaan yleensä vanhoillisuudellaan kunnostautunut Vatikaanin katolinen kirkko antaa siunauksensa velhojen puuhille.
– Tuskin kukaan meistä on viettänyt lapsuuttaan ilman mielikuvitusmaailmaa, isä Peter Fleetwood on todennut.
– Potterin kaltaiset hahmot auttavat lapsia ymmärtämään hyvän ja pahan välisen eron.
Taikuus ei ole tämän ajan keksintö. Se on kuulunut fantasiaan aina.
– Kirjallisuutta ei pidä ottaa liian yksioikoisesti, Maria Ihonen muistuttaa.
– Potterissa on oleellista se, että pahuutta ei kuvata hyvänä. Voldemort edustaa pahaa eikä Harry missään vaiheessa asetu tämän puolelle.
Ihonen luottaa lapsiin.
– Nuorikin lukija tajuaa, että kirjassa eletään mielikuvitusmaailmassa, mutta minä itse olen täällä Suomessa, omassa todellisuudessani.
– Lukiessaan hän oivaltaa, että maailmassa on pahaa – mutta ei Voldemortia.
Luomisen tuskasta kärsivällä Rowlingilla riittää punnerrettavaa. Hänen on määrä kyhätä vielä kaksi Potter-romaania.
– Toivottavasti Rowling ei sorru bisneksen houkuttelemana minkäänlaisiin lisäosiin, 20-vuotias Potter-fani, media-assistentiksi opiskeleva Helmi-Elisa Turunen toteaa.
Turunen on järjestänyt Potter-aiheesta valtakunnallisia roolipelitapahtumia.
– Niissä edetään syvälle fantasiaan. Mutta pidämme huolen siitä, että jokainen pääsee pelin jälkeen irti roolistaan. Jos joku on eläytynyt hahmoonsa liian vahvasti, juttelemme hänet takaisin maan pinnalle.
Turunen tavoittelee faniudessaan aitoutta. Häntä häiritsee Potterin ja muiden suosittujen fantasiakirjojen ympärille kasattu krääsäteollisuus.
– On säälittävää törmätä Potter-nukkeen, joka sanoo ”mami”, kun sitä puristaa.
– Koomisinta on, kun joku tulee kertomaan, että tiesitkö: Taru sormusten herrasta -leffoista on tehty kirjakin, Turunen hymähtää.
Maaliskuun 12. päivä on perjantai.
Tuona viikonloppuna monessa suomalaisperheessä ällistytään. Jälkikasvu hylkää tietokonepelit, videot ja muun piippiip-todellisuuden ja kätkee naamansa – vieläpä himoiten – tuhatsivuisen kirjan taakse.
– Juuri tätä Rowling yrittää kirjoillaan ihmisille viestittää. Katsokaa ympärillenne. Miten maaginen tämä maailma onkaan, Irma Hirsjärvi tulkitsee.
– Maailmassa tapahtuu hyvin ihmeellisiä asioita.
Pirjo Sormunen pitää Harry Potter -kirjoja hienosti kirjoitettuina ja kiehtovina. Silti lastentarhanopettajana toiminut nykyinen kotiäiti ei huuda niille hurraata. Hänen mielestään velhojen maailma tarjoaa lukijalle valheen ja koukun.
– En väitä, että Potterit ovat taikuuden oppikirjoja tai tekevät ketään noidaksi. Mutta hengellisyyttä kaipaavalle herkälle ihmiselle ne voivat antaa syötin uppoutua syvemmälle magian maailmaan.
– Kun ihminen tutustuu pahuuteen kauniisti käärityssä paketissa, voi kynnys edetä pitemmälle madaltua.
Raamattu on Sormuselle kirjojen kirja.
– Olen tunnustava kristitty. Perustan arvoni ja arvioni Raamatun tekstiin.
– Minulle ei ole ongelma Potter-kirjojen fantasia vaan niiden sisältö, Sormunen sanoo.
– Henkimaailman olemassaolo on tosiasia. On valkoinen maailma ja sen vastakohtana musta maailma. Magia on aina mustaa. Raamatun mukaan ei ole olemassa hyvää noituutta.
Potterin tarinassa Sormusta arveluttaa se, että absoluuttinen hyvä ja absoluuttinen paha on sijoitettu ihmisiin sisälle.
– Harry, johon lukija vahvasti samaistuu, on samaan aikaan sekä ihmislapsi että noita. Minun uskoni on se, että noituuden voimat tulevat aina ihmisen ulkopuolelta.
Sormunen toivoo, että vanhemmat miettisivät edes sitä, minkä ikäisten lasten on hyvä sukeltaa Potterin seikkailuihin.
– Olen kuullut, että kirjoja luetaan seitsenvuotiaille iltasaduiksi, Sormunen hämmästelee.
– Potterit tempaavat mukaansa pelkojen maailmaan. Harry elää salamanmerkki otsassaan jatkuvassa kuolemanuhassa, josta hän ei ilmeisesti koskaan selviä.
– On aivan eri asia katsoa telkkarista Salattuja elämiä puoli tuntia kuin matkata päiväkausia Potterin seurassa ja odottaa uutta kirjaa, jossa pelko ei suinkaan hellitä vaan päinvastoin kasvaa.
– Miksi työntää päätään vasiten leijonan luolaan?
Sormunen kysyy, osaako ja jaksaako pieni lapsi käsitellä kuoleman uhkaa. Esimerkiksi hän ottaa neljännen Potterin (Harry Potter ja liekehtivä pikari) avausluvun.
– Siinä kuvataan pahan, Voldemortin, inkarnoitumisrituaali, sielun asettuminen uuteen hahmoon. Kuka voi sen luettuaan sanoa, että onpa harmitonta tekstiä.
– Onko moisen kuvauksen lukeminen kenellekään tarpeellista? Ei ainakaan ala-asteikäiselle lapselle.
Viikonvaihdetoimitus Sunnuntaisuomalainen täytti 25 vuotta tammikuussa 2023. Vuosipäivän kunniaksi julkaisemme kevään aikana uudelleen parhaita juttuja vuoden varrelta.
Lue aiemmin julkaistut juhlajutut:
Kilpailu aivoista kiihtyi: Väli-Suomen superyliopisto olisi jättänyt Helsinginkin häpeään
20 vuotta sitten Suomi pelkäsi hullua lehmää – Mika Aaltolaa tarvittiin apuun jo silloin
Kasteliero on aika mato rakastelemaan – "Kenties kenen tahansa kanssa ei paritella"