YK:n mukaan sekä ukrainalaisia että venäläisiä sotavankeja on teloitettu summittaisesti ja kidutettu. YK:n ihmisoikeuksiin keskittyvän Ukrainan tarkkailuoperaation johtaja Matilda Bogner sanoi perjantaina, että operaatiolla on todisteita kummankin puolen raakuuksista.
YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan toimiston (OHCHR) raportin mukaan venäläisiä sotavankeja on kuitenkin yleensä kohdeltu paremmin kuin ukrainalaisia. Silti myös ukrainalaiset ovat syyllistyneet esimerkiksi pikateloituksiin, yleensä heti sen jälkeen kun venäläissotilaat ovat jääneet vangiksi.
Maaliskuun alussa sosiaalisessa mediassa levisi laajalle lyhyt videopätkä, jossa tupakkaa polttanut ukrainalaisvanki teloitetaan ampumalla häntä useita kertoja sen jälkeen kun vanki on sanonut "Kunnia Ukrainalle".
Kolme siviiliä kuoli Venäjän iskussa Bahmutin lähellä, kertoo Ukraina
Kolme ihmistä kuoli Venäjän iskussa Itä-Ukrainassa perjantain vastaisena yönä, Ukrainan viranomaiset kertovat. Aiemmin kerrottiin viidestä kuolleesta, mutta viranomaiset tarkensivat myöhemmin kolmen kuolleen ja kahden haavoittuneen.
Viranomaisten mukaan rakettituli Kostjantynivkan kaupunkiin Donetskin alueella osui humanitaariseen palvelukeskukseen. Uhreista kolme oli naisia, jotka olivat maan sisäisiä pakolaisia.
Pelastusviranomaisten julkaisemissa kuvissa näkyi yksikerroksinen rakennus, jonka katto oli luhistunut ja jonka ympärille oli levinnyt romua.
Kostjantynivka sijaitsee noin 25 kilometriä länteen Bahmutista, jossa on käyty raskaita taisteluita kuukausien ajan. Molemmat osapuolet ovat kärsineet suuria tappioita, mutta Venäjä ei ole vielä onnistunut saamaan kaupunkia kokonaan haltuunsa.
Venäjä on tehnyt iskuja myös Etelä-Ukrainassa Hersonin alueella. Hersonin viranomaisten mukaan yksi siviili on kuollut Venäjän iskuissa viimeisen vuorokauden aikana.