Turkin ulkoasiainvaliokunnan on määrä käsitellä Suomen Nato-jäsenyyttä torstaina. Asiasta kertoi Turkin virallinen Anadolu-uutistoimisto tiistaina.
Turkin parlamentin mukaan ulkoasiainvaliokunta kokoontuu torstaina iltapäivällä kello kahdelta Suomen aikaa.
Turkkilaislehti Hürriyetin mukaan Suomen Nato-jäsenyyden käsittely voidaan mahdollisesti siirtää parlamentin yleisistuntoon jo perjantaina tai lauantaina.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kertoi perjantaina, että Turkki on päättänyt aloittaa Suomen Nato-jäsenyyden ratifiointiprosessin parlamentissa. Presidentti Sauli Niinistö tapasi Erdoganin perjantaina Turkissa.
Erdogan sanoi tuolloin lehdistötilaisuudessa myös toivovansa, että ratifiointi tapahtuu ennen Turkin toukokuisia vaaleja. Turkin vaalit on määrä pitää 14. toukokuuta.
Unkari on puolestaan kertonut maan parlamentin äänestävän Suomen Nato-jäsenyydestä tulevana maanantaina.
Turkin ulkoasiainvaliokunnan käsittelystä kertoi Suomessa aiemmin muun muassa Ylen uutiset.
Erdoganin kirjeessä suositeltiin Suomea jäseneksi
Turkin parlamentin verkkosivuilla on julkaistu presidentti Erdoganin kirje Suomen Nato-jäsenyyden tukemiseksi. Kirjeessä todetaan, että Suomen Nato-jäsenyyden uskotaan edistävän euroatlanttista ja myös Turkin turvallisuutta.
Kirjeessä todetaan myös, että Turkki tukee Naton avoimien ovien politiikkaa.
Turkki ei ole vielä ilmoittanut tukevansa Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointia. Erdoganin kirjeessä ei kuitenkaan moitita Ruotsia, vaan sekä Suomea että Ruotsia kuvataan Naton läheisiksi kumppaneiksi.