Japanin pääministeri Fumio Kishida on saapunut Ukrainaan, missä hänen on määrä tavata muun muassa presidentti Volodymyr Zelenskyi.
Ukrainan ulkoministeriö ylisti tuoreeltaan Kishidan vierailua historialliseksi ja sanoi sen olevan osoitus vahvasta tuesta, jota Japani on Ukrainalle osoittanut.
Kishida oli maanantaina vierailulla Intiassa, mistä hänen oli määrä palata kotiin. Sen sijaan hän lensikin Puolaan, mistä hän jatkoi junalla kohti Kiovaa.
Kishida oli jo ennen vierailuaan toistuvasti todennut, että vierailu Ukrainaan oli suunnitteilla, jahka logistiikka- ja turvallisuuskysymykset saataisiin ratkaistua.
Japanin ulkoministeriön mukaan Kishidan vierailun tarkoituksena on osoittaa "Japanin – ja G7-maiden, joiden puheenjohtaja Japani tällä hetkellä on – vankkumatonta tukea Ukrainalle".
Kishida on viimeinen G7-ryhmään kuuluvien rikkaiden teollisuusmaiden johtaja, joka pistäytyy Kiovassa. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kävi Ukrainan pääkaupungissa helmikuussa.
Samalla Kishida on ensimmäinen Japanin pääministeri sitten toisen maailmansodan, joka on vieraillut sellaisella alueella, jossa on käynnissä sota.
G7-maat kokoustavat Hiroshimassa Japanissa toukokuussa. Kishidan on kerrottu harkitsevan Zelenskyin kutsumista mukaan kokoukseen.
Ukraina: Risteilyohjuksia tuhoutui Krimillä
Ukraina sanoi tiistaina, että Krimin niemimaan pohjoisosassa on tapahtunut räjähdys, jossa tuhoutui venäläisiä risteilyohjuksia. Ukrainan sotilastiedustelun mukaan ohjuksia oltiin kuljettamassa junalla, kun ne räjähtivät.
Ukrainan mukaan räjähdys tapahtui Dtshankoissa ja siinä tuhoutui Kalibr-NK -risteilyohjuksia.
Venäjän viranomaiset kertoivat aikaisemmin torjuneensa miehittämättömien ilma-alusten hyökkäyksen Dtshankoissa. Ilmasta pudonnut romu vahingoitti yhtä kauppaa, ja yksi ihminen haavoittui.
Ukrainan sotilastiedustelun mukaan Ukrainalla ei ole mitään tekemistä "arvoituksellisen" räjähdyksen kanssa.
Dtshankoi on logistisesti tärkeä kaupunki Krimin niemimaan ja Etelä-Ukrainan rajalla.
Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili viikonloppuna Krimillä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun Venäjän joukot hyökkäsivät Ukrainaan viime vuoden helmikuussa.
Venäjä syytti myöhemmin Ukrainaa ilma-aluksilla tehdystä hyökkäyksestä, mutta ei risteilyohjuksia kuljettaneeseen junaan Krimillä, vaan öljyn pumppausasemaan Brjanskin alueen eteläosassa Venäjällä lähellä Ukrainan rajaa.
Paikallisviranomaisten mukaan hyökkäys ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Wagnerin pula palkkasotilaista pahenee
Palkkasotilasyhtiö Wagnerilla tulee olemaan entistä pahempia ongelmia saada riittävä määrä taistelijoita rintamalle, ennakoi Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedustelukatsauksessaan.
Lähiviikkoina tuhansia Wagnerin riveissä taistelleita vankeja tullaan vapauttamaan palveluksesta, koska heille on luvattu armahdus puolen vuoden palveluksen jälkeen. Wagnerin vankien värväys oli kiivaimmillaan viime syksynä.
Vaikka arviolta puolet vangeista on joko kuollut tai haavoittunut taisteluissa, tulee vankeja vapautumaan niin paljon, että Wagnerin henkilöstöpulmat pahenevat entisestään, puolustusministeriö päättelee.
Wagner on ajautunut pahoihin ristiriitoihin Venäjän puolustusministeriön kanssa, ja siltä on todennäköisesti kielletty uusien vankien värvääminen rintamalle.
Britannian puolustusministeriön mukaan Venäjällä tulee myös todennäköisesti olemaan suuria ongelmia, kun suuri määrä väkivaltaisia rikollisia, joilla on kaiken lisäksi takanaan traumaattisia kokemuksia rintamalta, palaa takaisin siviiliin.
---
Juttua korjattu klo 12.25: otsikossa kirjoitettiin virheellisesti risteilyaluksista risteilyohjuksien sijaan.