Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Burkina Fasossa määrätty alueellisia ulkonaliikkumiskieltoja, uskotaan auttavan taistelussa jihadisteja vastaan

Länsi-Afrikassa Sahelin alueella sijaitsevassa Burkina Fasossa on määrätty alueellisia ulkonaliikkumiskieltoja, selviää uutistoimisto AFP:n näkemistä asiakirjoista.

Ulkonaliikkumiskiellot on määrätty maan pohjoisosaan ja osiin keskisistä itäosista. Kielloilla pyritään auttamaan taistelua jihadisteja vastaan.

Kielto on voimassa iltakymmenestä aamuviiteen ja ulottuu maaliskuun loppuun. Sen aikana on kiellettyä käyttämästä kaksi- ja nelipyöräisiä ajoneuvoja.

Burkina Fason pohjoisen alueen edustaja Kouilga Albert Zongo sanoo ulkonaliikkumiskiellon auttavan maan asevoimia Malin rajan vastaisella rajalla, josta levottomuudet ovat levinneet Burkina Fason puolelle vuonna 2015. Ulkonaliikkumiskielto on voimassa myös lähellä Ghanan ja Togon rajoja sekä Bamin alueella.

Lisäksi helmikuun puolivälissä jatkettiin Burkina Fason itäosassa vuodesta 2019 lähtien voimassa ollutta ulkonaliikkumiskieltoa toukokuun loppupuolelle.

Jihadistien iskut kiihtyneet alkuvuonna

Jihadistien iskut ovat kiihtyneet tämän vuoden aikana ja kymmeniä siviilejä sekä turvallisjoukkojen jäseniä on saanut surmansa. Burkina Fason asevoimat ilmoitti helmikuussa 51 sotilaan saaneen surmansa jihadistien iskussa, josta Isis on ilmoittanut olevansa vastuussa.

Kyseessä on verisin isku sen jälkeen, kun asevoimien kapteeni Ibrahim Traore kaappasi vallan viime syyskuussa.

Noin 40 prosenttia Burkina Fason pinta-alasta ei ole tällä hetkellä maan hallituksen kontrollissa. Burkina Fason asevoimat on ollut tyytymätön maan hallintoon konfliktin hoidossa ja viime vuonna maassa tehtiin kaksi sotilasvallankaappausta.

Nigerissä iskettiin rajatarkastuspisteelle

Epävakautta alueella lisäsi viikonloppuna Burkina Fason ja sen itäisen rajanaapurin Nigerin välisellä rajalla olleen Makalondin rajatarkistuspisteen sytyttäminen tuleen Nigerin puolella rajaa.

Paikallisten lähteiden mukaan tuntemattomat, vahvasti aseistetut miehet olivat hyökänneet raja-asemalle moottoripyörillä. Yksi siviili haavoittui iskussa.

Samalle raja-asemalle tehtiin isku myös joulukuussa 2021, jolloin kuusi ihmistä sai surmansa. Makalondin raja-asema sijaitsee lähellä paikkaa, jossa on kolmen maan, Burkina Fason, Nigerin ja Malin rajapyykki.

Viime vuosikymmenellä alkaneet jihadistien iskut ovat johtaneet Burkina Fasossa tuhansien ihmisten kuolemaan ja ajaneet yli kaksi miljoonaa ihmistä pakoon kodeistaan.

Hiljattain Burkina Faso ilmoitti, että maassa olleiden Ranskan joukkojen on vetäydyttävä maasta. Samaan aikaan maassa vallan kaapannut Ibrahim Traore on lähestynyt Venäjää.

On epäilty, että maahan olisi tulossa venäläisen Wagner-yhtiön palkkasotilaita taistelemaan jihadisteja vastaan, kuten Burkina Fason naapurimaa Malissa.