Erityisesti ufo-ilmiöitä käsitelleistä dokumenteistaan tunnettu ohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Juhan af Grann on kuollut. Grannin kuoleman vahvistaa STT:lle hänen poikansa Caius Grann.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.
Grann menehtyi kotonaan Espoossa tammikuun puolivälissä. Hän oli kuollessaan 78-vuotias. Hänen siunaustilaisuutensa pidettiin torstaina.
Juhan af Grannin oikea nimi oli Heikki Juhani Grann, ja hän oli syntynyt vuonna 1944 Kuopiossa.
Grann työskenteli uransa alkupuolella Mainostelevisiossa, mutta perusti myöhemmin oman tuotantoyhtiönsä. Monet Grannin dokumenteista käsittelivät maan ulkopuolista elämää. Näitä olivat esimerkiksi 1990-luvulla julkaistut Vieraita taivaalta sekä Ufot ja paranormaalit ilmiöt.
Grann myös kertoi, että hänellä on omia kokemuksia avaruusolennoista.
Grannilla oli Aamulehden mukaan kolme aikuista lasta.