Euroopan unioni on saanut sovittua uudesta Venäjä-pakotteita koskevasta paketista. Kyseessä on EU:n järjestyksessään kymmenes Venäjän vastainen pakotepaketti.
Asiasta ilmoitti puheenjohtajamaa Ruotsi.
Pakotteet kohdistuvat henkilöihin ja yhteisöihin, jotka tukevat sotaa, levittävät propagandaa tai toimittavat Venäjälle sen sodassa käyttämiä lennokkeja.
Neuvottelut paketista olivat alkaneet jo keskiviikkona. (Lähde: AFP)
Bidenin mukaan Ukraina ei tarvitse hävittäjiä nyt
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin mukaan Ukraina ei tarvitse F-16-hävittäjiä nyt. Biden kertoi näkemyksestään yhdysvaltalaisen ABC Newsin haastattelussa.
Biden sanoi, että Yhdysvaltain asevoimien mukaan tällä hetkellä ei ole perusteita sille, että Ukrainalle pitäisi toimittaa hävittäjiä. Biden sanoo sulkeneensa mahdollisuuden toistaiseksi pois.
Ukraina on pyytänyt länsimailta toistuvasti F16-hävittäjiä puolustautuessaan Venäjän hyökkäyssodalta, mutta toive on toistaiseksi jäänyt toteutumatta.
Kanada lähettää neljä panssarivaunua lisää Ukrainaan
Pääministeri Justin Trudeau on ilmoittanut Kanadan lähettävän Ukrainaan neljä Leopard 2 -taistelupanssarivaunua lisää. Aiemmin Kanada oli ilmoittanut lähettävänsä Ukrainaan neljä panssarivaunua, joten kokonaismäärä kaksinkertaistui nyt.
Trudeau kertoi samalla uudesta apupaketista Ukrainalle, joka sisältää lisäksi muita panssaroituja ajoneuvoja sekä tarvikkeita.
Kanada määräsi samalla pakotteita 192 venäläiselle. (Lähde: AFP)
Brasilian tulvissa ja maanvyörymissä kuollut yli 50 ihmistä, noin 30 yhä kateissa
Brasilian kaakkoisosan viime viikonlopun tulvissa ja maanvyörymissä on kuollut yli 50 ihmistä, kertovat maan viranomaiset.
Sao Paulon osavaltion hallituksen mukaan ainakin 54 ihmistä on kuollut, joista 15 on lapsia. Lisäksi noin 30 ihmistä on yhä kateissa.
Pelastus- ja etsintätyöt jatkuvat yhä tuhoalueella, josta noin 4 000 ihmistä on joutunut poistumaan ja jättämään kotinsa.
Brasilian noin 215 miljoonasta asukkaasta arviolta 9,5 miljoonaa asuu alueella, jossa on suuri riski tulville ja maanvyörymille. Usein nämä alueet ovat köyhien asuttamia niin sanottuja favela-alueita. (Lähde: AFP)
Afrikan väkirikkain maa Nigeria valitsee uuden presidentin
Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Nigeriassa järjestetään tänään presidentinvaalit.
Afrikan väkirikkaimman maan presidenttikisan kärkiehdokkaita ovat työväenpuolueen Peter Obi, poliittiseen keskustaan asettuvan ja maata hallitsevan APC-puolueen Bola Tinubu sekä keskustaoikeistolaisen pääoppositiopuolue PDP:n Atiku Abukabar.
Kaikki kolme kärkiehdokasta ovat ryvettyneet joko korruptio- tai veronkiertokohuissa. (Lähde: AFP)
Perussuomalaiset keräsi alkuvuonna eniten medianäkyvyyttä vaaliuutisoinnissa
Perussuomalaiset on kerännyt puolueista eniten mainintoja eduskuntavaaleihin liittyvässä mediakeskustelussa alkuvuonna, selviää mediaseurantayhtiö Retrieverin media-analyysistä.
Perussuomalaiset on hallinnut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvää julkisuutta. Etenkin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kommentit ovat tuoneet perussuomalaisille näkyvyyttä Nato-jäsenyyden käsittelyn edetessä.
Analyysi kattaa eduskuntavaaleihin liittyvän uutisoinnin kotimaisessa toimituksellisessa mediassa vuoden alusta helmikuun 19. päivään saakka.
Kirjallisuudesta saa hyötyjä sekä lukemalla että kuuntelemalla
Entistä useampi suomalainen mieluummin kuuntelee kuin lukee kirjoja. Äänikirjojen pariin on löytänyt myös moni sellainen, joka ei ole aiemmin harrastanut lukemista, kerrotaan Lukukeskuksesta.
Kirjallisuuden aikuisille tarjoamien hyötyjen näkökulmasta ei ole kovin suurta merkitystä, nauttiiko kirjoista lukien vai kuunnellen. Sekä kirjojen lukeminen että kuuntelu parantavat sanavarastoa ja keskittymiskykyä ja voivat myös rauhoittaa mieltä. Äänikirjojen kuuntelussa hyötyjen saantia voi kuitenkin estää se, jos kuuntelija tekee muita asioita samaan aikaan.
Lapsille olisi edelleen tärkeää lukea nimenomaan painettuja kirjoja. Pelkkä äänikirjojen kuuntelu ei tue pienen lapsen kielenkehitystä.
Suomen euroviisuedustaja valitaan tänään
Tänään selviää, kuka edustaa Suomea seuraavissa Euroviisuissa.
Ylen Uuden musiikin kilpailun (UMK) voitosta ja euroviisuedustajuudesta kilpailevat Robin Packalen, Kuumaa, Käärijä, Keira, Benjamin, Lxandra ja Portion Boys.
UMK-finaali järjestetään Turun Logomossa, jossa esiintyy lisäksi muun muassa viime vuoden UMK-voittaja The Rasmus.
Euroviisut kisataan toukokuussa Britannian Liverpoolissa, sillä viime vuoden voittajamaassa Ukrainassa kisaa ei voida Venäjän hyökkäyssodan vuoksi järjestää.
Ruuskanen keskeyttää MM-hiihdot, loukkasi jalkansa kaatuessaan yhdistelmäkilpailussa
Suomen joukkueen hiihtäjän Arsi Ruuskasen osalta MM-kilpailut Slovenian Planicassa ovat ohi, Hiihtoliitto tiedottaa. Ruuskanen loukkasi jalkansa kaatuessaan miesten 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa.
Hiihtoliiton mukaan jalassa on isohko pehmytkudosvamma eikä tutkimuksissa löytynyt luunmurtumia. Ruuskanen ei kuitenkaan enää hiihdä MM-kilpailuissa.
Ruuskanen törmäsi ensimmäisellä kierroksella vauhdikkaassa laskussa mainosaitaan, minkä jälkeen hänet vietiin ensiapuun.
Ruuskanen hiihti ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan.
Carolinan Antti Raanta pysäytti Ottawan, Sebastian Aho junaili kaksi maalia
Jääkiekon NHL:ssä Carolina Hurricanes voitti Ottawa Senatorsin maalein 4–0. Carolinan suomalaispelaajat olivat ottelussa näkyvästi esillä.
Carolinan maalivahtina pelasi Antti Raanta, joka torjui 32 kertaa ja pelasi nollapelin. Raannan ohella myös Sebastian Aho oli edukseen syöttämällä kaksi Carolinan maalia. Ahon tehot ovat nyt tällä kaudella 50 ottelussa 25+27.
Joukkueen kaksi muuta suomalaishyökkääjää Teuvo Teräväinen ja Jesperi Kotkaniemi jäivät ottelussa ilman tehopisteitä.
Herola, Hirvonen, Niskanen ja Pärmäkoski MM-kisapäivän suomalaistäkyinä
Suomen yhdistetyn miehet Ilkka Herolan ja Eero Hirvosen johdolla pääsevät tänään tositoimiin, kun Slovenian Planicassa järjestettävissä MM-kilpailuissa kisataan normaalimäen kilpailu. Mäkiosuus alkaa kello 11 Suomen aikaa ja kymmenen kilometrin hiihto kello 16.30.
Yhdistetyn lisäksi mitalimahdollisuus kohdistuu maastohiihtäjä Kerttu Niskaseen, joka avaa kisaurakkansa naisten yhdistelmäkilpailussa. Ensin hiihdetään perinteisellä 7,5 ja sitten vapaalla 7,5 kilometriä. Myös 12-kertainen arvokilpailumitalisti Krista Pärmäkoski on mukana. Kilpailu alkaa kello 15.
Naiset hyppäävät kello 13.15 normaalimäen joukkuekilpailun. Kello 18 alkava miesten normaalimäen henkilökohtainen kilpailu päättää kisapäivän.