Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ovat hyväksyneet suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden uuden kaksivuotisen työehtosopimuksen. Viime viikolla saavutetun neuvottelutuloksen piirissä on noin 31 000 ylempää toimihenkilöä.
Palkankorotukset ovat teknologiateollisuuden yleisen linjan mukaisia. Palkat nousevat kahden vuoden aikana yhteensä 6 prosenttia, ja lisäksi ensimmäisen vuoden aikana maksetaan kustannusvaikutuksiltaan yhden prosentin kertaerä.
Uuteen sopimukseen sisältyy myös tekstimuutoksia, muun muassa palkallisten perhevapaiden lisäys noin kolmella viikolla.