Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Putin pitää tänään kansakunnan tilaa käsittelevän puheensa – kuultiin edellisen kerran vuonna 2021

Venäjän presidentti Vladimir Putin pitää tänään Moskovassa kansakunnan tilaa käsittelevän puheensa. Putinin puhe Venäjän parlamentille alkaa Suomen aikaa aamupäivällä.

Edellisen kerran kansakunnan tilaa käsittelevä puhe kuultiin vuonna 2021, sillä viime vuonna Putin jätti vastaavan puheen pitämättä.

Tasan vuosi sitten Putin piti puheen, jossa hän tunnusti Ukrainaan kuuluvien Luhanskin ja Donetskin separatistialueiden itsenäisyyden. Tämän viikon perjantaina tulee täyteen myös vuosi siitä, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan.

Putin ei todennäköisesti ilmoita puheessa toimenpiteistä Ukrainan sodan kärjistämiseksi, suurista liikekannallepanoista tai muista merkittävistä siirroista. Näin arvioi ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) viimeviikkoisessa raportissaan.

ISW:n mukaan Putin lykkäsi puhettaan useita kertoja vuonna 2022 todennäköisesti toivoen voivansa käyttää puhetta juhlimaan Venäjän laajoja voittoja Ukrainassa. Hän ei kuitenkaan pystynyt tekemään sitä tällaisten voittojen puutteen vuoksi.

Venäläisen uutistoimisto Interfaxin mukaan Kremlin edustaja Dmitri Peskov on sanonut, ettei tilaisuuteen kutsuta toimittajia "epäystävällisistä maista". Peskov kertoi viime viikolla, että Venäjän valtiolliset televisiokanavat varaavat tänään tunnin Putinin puheen lähettämiseen.