Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutissuomalainen oli jälleen Suomen tehokkain uutistoimitus – "Hirmuisen kova suoritus"

17 lehden yhteistoimitus Uutissuomalainen oli jo viidettä kertaa kuuden vuoden sisällä mitalisijalla STT:n siteeraustilastossa.

Uutissuomalainen saavutti kolmanneksi eniten uutisvoittoja viime vuonna, selviää Suomen Tietotoimiston (STT) siteeraustilastosta.

STT lainasi Uutissuomalaisen uutisia vuoden aikana 89 kertaa. Vuonna 2021 vastaava lukema oli 79.

Uutissuomalainen on Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien ja sanomalehti Karjalaisen yhteistoimitus, joka palvelee 17 lehteä. Uutissuomalainen on osa Väli-Suomen Mediaa, joka on Mediatalo Keskisuomalaisen tytäryhtiö.

Tilaston ykkönen on edellisvuosien tapaan Yle, ja toiseksi eniten STT siteerasi Helsingin Sanomia. Tiedot perustuvat STT:n Journalisti-lehdelle tekemään selvitykseen.

Uutissuomalaisen uutispäällikkö ja Väli-Suomen Median toimitusjohtaja Matti Pietiläinen sanoo Uutissuomalaisen olevan selvästi Suomen tehokkain uutistoimitus.

– Kahdeksanhenkisen toimituksen mitalisuoritus vuodesta toiseen on enemmän kuin pienoinen ihme. On ihan yleisesti tiedossa, että Yle ja Helsingin Sanomat ovat satojen journalistien toimituksia. Itse asiassa kaikki muutkin kymmenen kärjessä listauksessa olevista toimituksista ovat Uutissuomalaista isompia.

Uutissuomalaisen toimitus on tuottanut merkittävästi enemmän STT:n siteeraamia uutisia kuin vaikkapa molemmat iltapäivälehdet yhteensä. Miten on mahdollista, että kahdeksanhenkinen toimitus kykenee vuodesta toiseen keikkumaan kärkisijoilla, vaikka vastassa ovat esimerkiksi iltapäivälehtien massiiviset uutiskoneet?

– Meillä on hyvin uutisnälkäisiä ja uutishakuisia toimittajia, joilla jokaisella on erityiset seuranta-alueet. Tulosta selittää myös se, että Uutissuomalaisessa on todella vahva yhteistyön kulttuuri. Olemme vuodesta toiseen eläneet todeksi sitä, että pärjätäkseen valtakunnan tason uutiskilpailussa, on oltava Suomen paras tiimityöhenki.

Tästä voi olla suorastaan ylpeä.

Väli-Suomen Median hallituksen puheenjohtaja Markus Pirttijoki

Pietiläinen haluaa erikseen mainita toimittaja Outi Laatikaisen arvokkaan panoksen.

– Näin pienessä toimituksessa jokaisen työpanos on joka vuosi äärimmäisen tärkeä. Viime vuonna korostui Outi Laatikaisen panos etenkin siksi, että hän toimi yhteensä noin viisi kuukautta uutispäällikkönä.

Laatikainen huomauttaa, että Uutissuomalaisen suorituksen arvoa nostaa se, että toimitus keskittyy politiikkaan, talouteen ja kotimaan yhteiskunnallisiin aiheisiin. Monet muut STT:n siteerauslistan mediat seuraavat politiikan ja talouden ohella esimerkiksi urheilua, kulttuuria ja viihdettä tai suuria rikostapahtumia.

Uutissuomalainen on pääosin työkiertotoimitus, jonne toimittajat tulevat Mediatalo Keskisuomalaisen lehdistä ja Karjalaisesta. Vaikka Uutissuomalaisessa tapahtuu kokoonpanomuutoksia joka vuosi, menestys uutiskilpailussa on ollut jatkuvaa. Mihin tämä perustuu?

– USU:n toimivaa reseptiä vaalitaan määrätietoisesti. Uusille tulijoille iskostetaan filosofiamme joukkueena toimimisesta ja toistemme auttamisesta.

Laatikainen esittää Uutissuomalaisen lukijoille toiveen, jonka avulla toimitus pystyy entisestään parantamaan suorituksiaan.

– Eihän näitä aiheita tyhjästä ammenneta. Kaikki yhteydenotot, vinkit ja palautteet ovat tervetulleita.

Viime vuoden mieleenpainuvimmista uutisvoitoista uutispäällikkö Pietiläinen nostaa esiin skuupin puolustusministeriön aikomuksesta nostaa reservin yläikärajaa sekä uutisen siitä, ettei pääministeri Sanna Marin (sd.) kutsunut kesällä koolle kriisikokousta Fortumin ja sen tytäryhtiön Uniperin tilanteesta, vaikka valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sitä ehdotti.

Myös useat Uutissuomalaisen USU-gallupit ovat olleet merkittäviä uutistapahtumia. Tästä esimerkkinä käy Nato-aiheinen gallup, josta ilmeni, että jo tammikuussa 2022 –  siis ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan – suomalaisista enää 24 prosenttia vastusti Suomen Nato-jäsenyyttä.

Väli-Suomen Median hallituksen puheenjohtaja Markus Pirttijoki kutsuu Uutissuomalaisen tulosta ”hirmuisen kovaksi suoritukseksi”, kun ottaa huomioon kilpakumppaneiden toimitusten koot Uutissuomalaiseen verrattuna.

– Suoritus on osoitus siitä, että pienellä porukalla pystytään tekemään komeaa laatua. Tästä voi olla suorastaan ylpeä.

Siteerauskisan pronssisijoitus on Pirttijoen mukaan eräänlainen laatusertifikaatti.

– Uutissuomalainen ei tyydy seuraamaan, mitä tapahtuu, vaan on aktiivisesti omien uutisten päällä. Tämä tulos osoittaa, että Uutissuomalaisen omilla uutisilla on yleistä kiinnostavuutta.

Pirttijoki korostaa, että Uutissuomalaisen arvo ei näy vain siteeraustilastoissa.

– Uutiskilpailussa menestymisestä halutaan pitää kiinni ja sillä on arvo sinänsä. Sen lisäksi tarvitsemme jatkossakin selittävää uutisointia näkökulmien ja analyysien muodossa, jotka ovat tärkeitä lukijoillemme, mutta joiden arvoa ei pysty siteerausmittauksilla todistamaan.

Viime vuonna Uutissuomalaisessa työskentelivät Pietiläisen ja Laatikaisen ohella Anna Kivinen, Erno Laisi, Markus Mattlar, Henna Sotamaa-Leino, Rai Suihkonen ja Vanessa Valkama sekä kotitoimitukseensa Keskisuomalaiseen viime vuonna palannut Maarit Vaaherkumpu.

89

STT siteerasi Uutissuomalaisen uutisia vuonna 2022 yhteensä 89 kertaa.