Suomen ylitse liikkuu lauantaina lumisadealue, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen. Sateet saapuvat maahan lännestä ja voivat alkaa Länsi-Lapissa jo lauantain vastaisena yönä.
– Aamulla sateet ovat jo varmasti maan länsiosissa. Iltapäivää kohden ne liikkuvat kohti maan keskiosia ja illalla ne ovat idässä, Keränen sanoo.
Lumikertymät pysyvät sateista huolimatta maltillisina. Lunta sataa suuressa osassa maata korkeintaan muutamia senttejä.
Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla lunta voi kertyä hieman enemmän, noin viisi senttiä. Näille alueille ja suureen osaan Lappia on annettu lauantaina varoitukset huonosta ajokelistä.
Lämpötilat pysyttelevät Keräsen mukaan muutamissa pakkasasteissa suuressa osassa maata.
– Poikkeuksena on länsi- ja lounaisrannikko, missä voi olla todennäköisemmin plusasteita.
Lähes kaikille merialueille on annettu kovan tuulen varoituksia lauantaiksi.
Sunnuntaina päästään nauttimaan poutaisesta ja aurinkoisesta säästä
Sää muuttuu Keräsen mukaan poutaisemmaksi sunnuntaina suuressa osassa maata.
– Aurinkokin voi näyttäytyä päivän aikana, Keränen sanoo.
Lumisateet ovat väistyneet maasta lukuun ottamatta pohjoista, missä voi esiintyä jonkin verran pieniä lumisadealueita.
Lämpötilat pysyttelevät suuressa osassa maata pikkupakkasissa tai nollan paikkeilla. Ainoa selkeä muutos on Lapissa, jossa pakkaset kiristyvät enemmän.
– Lapissa voi pakkasta tulla sunnuntaina jopa kymmenen astetta.
Pohjoisille merialueille on annettu kovan tuulen varoituksia.
Lumi- ja räntäsateet haittaavat ajokeliä maan etelä- ja keskiosissa maanantaina
Säässä tapahtuu Keräsen mukaan käänne kohti huonompaa rauhallisen viikonlopun jälkeen. Suomeen saapuu matalapaine lännestä, jonka mukana tulee reippaasti lumi- ja räntäsateita maan etelä- ja keskiosiin.
Sadealueet haittaavat ajokeliä suuressa osassa maata heti aamusta lähtien. Maan lounais- ja keskiosiin on annettu varoitukset erittäin huonosta ajokelistä. Etelässä, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla on varoitukset huonosta ajokelistä.
– Lunta tulee kertymään maanantaina ainakin reippaat kymmenen senttiä, mahdollisesti jopa viisitoista, Keränen sanoo.
Satava lumi tulee olemaan Keräsen mukaan märkää ja raskasta, sillä lämpötilat kohoavat monissa osin maata hieman nollan yläpuolelle. Lämpötilat pysyvät pakkasen puolella pohjoisessa.