Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Työllisyysasteen kausitasoitettu luku lähestyi 75:tä prosenttia joulukuussa, kertoo Tilastokeskus – ekonomistit pitävät tilannetta hyvänä

Työllisyys pysyi Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa viime joulukuussa nousussa, ja työllisyyden kausitasoitettu trendiluku oli 74,5 prosenttia. Ilman kausivaihtelua 15–64-vuotiaiden työllisyysaste oli 73,4 prosenttia.

Työllisten määrä kasvoi puolestaan 10 000:lla vuoden 2021 joulukuuhun verrattuna, mutta työttömien määrä pysyi ennallaan. Työllisten naisten määrä kasvoi, mutta miesten osuus työväestä laski.

Työttömyysasteen kausitasoitettu trendiluku oli joulukuussa 6,9 prosenttia. Koko vuoden 2022 työllisyysaste oli työvoimatutkimuksen mukaan 73,8 prosenttia ja nousi toissa vuodesta 1,6 prosenttiyksikköä. Viime vuonna työllisiä oli keskimäärin runsaat 2,6 miljoonaa.

Ekonomistit: Työllisyystilanne myönteinen

Tilastokeskuksen tutkimuksen valossa Suomen työllisyyden trendiluku nousi viime vuonna loppuvuotta kohti, ja useat ekonomistit ovat arvioineet Suomen korkean työllisyysasteen helpottavan mahdollista taantumaa.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi perjantaina tiedotteessaan, että tilastolukemat ovat talouden vastatuulet huomioiden hyvät. Hänen mukaansa Tilastokeskuksen perjantaina julkaisemat luvut tukevat ajatusta "varsin loivasta taantumasta".

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) työnvälitystilaston mukaan avoinna olevia uusia työpaikkoja ilmoitettiin joulukuussa kaikkiaan 17 900 vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuotta aiemmin. Suomessa oli joulukuussa avoinna 129 500 työpaikkaa.

Keskuskauppakamarin ekonomisti Jukka Appelqvist puolestaan arvioi, että avointen työpaikkojen määrän lasku kertoo suhdannetilanteesta johtuvasta työvoiman kysynnän heikentymisestä.

– Vaisuun suhdannejaksoon lähdetään työllisyyden osalta hyvistä asemista, mikä pehmentää iskua, Appelqvist sanoo keskuskauppakamarin tiedotteessa.

TEMin työnvälitystilastojen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä väheni joulukuussa noin 14 400 ihmisellä vuoden takaiseen verrattuna. TEMin ja Tilastokeskuksen tilastoissa on määrittely- ja keruueroja, minkä vuoksi niitä ei voi verrata täysin keskenään.