Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansallispuistojen käyntimäärä tasoittunut pandemian ajan huipusta

Suomen kansallispuistoihin tehtyjen käyntien määrä on tasoittunut pandemian ajan tuomasta huipusta, tiedottaa Metsähallitus. Viime vuonna maamme kansallispuistoissa vierailtiin yhteensä 3,55 miljoonaa kertaa.

Käyntimäärä väheni edellisvuotisesta runsaan kymmeneksen. Kansallispuistoihin tehtiin silti 2022 kymmeneksen enemmän käyntejä kuin pandemiaa edeltäneenä vuonna 2019.

Vaikka kysyntähuippu ohittui, kävijät ovat Metsähallituksen mukaan entistä tyytyväisempiä kansallispuistovierailuihinsa. Asteikolla 1–5 vierailijat antoivat nyt kokemukselleen arvosanan 4,43.

Suosituimpia olivat vuonna 2022 Pallas–Yllästunturin, Urho Kekkosen, Nuuksion, Kolin ja Pyhä–Luoston kansallispuistot. Edellisvuotta enemmän vierailtiin esimerkiksi Päijänteen ja Torronsuon kansallispuistoissa.

Suomessa on yhteensä 41 kansallispuistoa. Uusin on vuonna 2022 perustettu Sallan kansallispuisto.