Rockyhtye Leningrad Cowboysin taustayhtiötä haetaan konkurssiin. Valtiokonttori jätti konkurssihakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen viime perjantaina, ilmenee STT:n pyytämistä asiakirjoista.
Valtiokonttori oli aiemmin syksyllä lähettänyt Leningrad Cowboys Ltd Oy:lle konkurssiuhkaisen maksukehotuksen, jossa se vaati yhtiöltä noin miljoonan euron saatavia.
Velkojen taustalla on yhtiölle vuonna 2012 myönnetty tuotekehityslaina. Tekesin eli nykyisen Business Finlandin myöntämästä 1,6 miljoonan euron lainasta on maksettu yhtiölle noin miljoona euroa. Laina-aika oli seitsemän vuotta.
Lainan velkakirjan on allekirjoittanut muusikko Sakari "Sakke" Järvenpää. Hän kertoi Helsingin Sanomille, että yhtiö nosti lainan pelikehitykseen. Järvenpään mukaan yhtiö pyrkii välttämään konkurssin hakeutumalla yrityssaneeraukseen.
Konkurssihakemuksesta uutisoi aiemmin Hämeen Sanomat.
Vuonna 1993 tötteröpäinen Leningrad Cowboys yhdessä Puna-armeijan kuoron kanssa houkutteli kymmeniätuhansia kuulijoita suurkonserttiin Helsingin Senaatintorille.