Saksan maakaasuvarannot ovat tällä hetkellä vakaat, Saksan liittovaltion verkkovirasto ilmoittaa perjantaisessa raportissaan.
Raportin mukaan Saksan kokonaisvarastointiaste on 99,3 prosenttiyksikköä. Maan suurimpiin varastointiin lukeutuvan Rehdenin kaasuvaraston varastotaso on raportin mukaan 92,87 prosenttia.
Myös kaasun kulutus on laskenut huomattavasti.
– Kulutus 24. lokakuuta alkaneella viikolla oli selvästi alhaisempi kuin keskimääräinen kulutus neljän viimeisen vuoden aikana, viraston verkkosivuilla lukee.
Yksi syy vähäisemmälle kulutukselle on sää, kun keskilämpötilat Saksassa ovat noin kolme celsiusastetta korkeammat kuin edellisvuosina.
Kaasun tukkuhintojen kerrotaan kuitenkin vaihtelevan suuresti ja laskeneen viime aikoina terävästi. Yrityksiä ja kuluttajia neuvotaan silti sopeutumaan "huomattavasti korkeampiin hintoihin".
Virasto korostaa kaasun säästämisen tarvetta. Hätätilan välttäminen riippuu 20 prosentin säästön lisäksi maakaasuterminaalien toiminnan alkamisesta, tuonnin laskusta ja viennin kasvusta.
Saksa on tähän asti ollut erittäin riippuvainen Venäjän toimittamasta kaasusta, mitä Venäjä on hyödyntänyt Ukrainan sodan aikana vastatakseen länsimaiden asettamiin talouspakotteisiin vähentämällä kaasutoimituksia.
Suomen Puolustusvoimien pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp. Pekka Toveri kommentoi Saksan nykyistä tilannetta viestipalvelu Twitterissä seuraavasti.
– Talvi ei vielä ole kunnolla edes alkanut, mutta ei oikein hyvältä näytä Putinin kannalta. Ehkäpä pari uutta propagandavideota lohduttaisi.