Tänään vietetään vuosittain järjestettävää asunnottomien yötä. Se järjestetään samana päivänä kuin YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi.
Asunnottomien yön teemana tänä vuonna on Tulevaisuus ilman asunnottomuutta. Tavoitteena on saada Suomen päättäjiltä konkreettisia toimia asunnottomuuden poistamiseksi Suomesta.
Asunnottomien yön kansalaisliike syntyi 20 vuotta sitten. Liike viettää 20-vuotispäätapahtumaa tänään Helsingin kansalaistorilla illalla kello 16–22 välillä. Paikalla on puhumassa muun muassa ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja näyttelijä-kirjailija Jenni Kokander. Tapahtuman avaa presidentti Sauli Niinistö.
Helsingissä järjestetään myös muita tapahtumia osana asunnottomien yötä. Helsingin keskustakirjasto Oodissa sijaitsevassa Kino Reginassa järjestetään esimerkiksi elokuvatapahtumaa.
Ympäri Suomea järjestetään omia paikallisia tapahtumia. Oman paikkakunnan tapahtuman aikataulut voi tarkistaa kansalaisliikkeen verkkosivuilta.
Asunnottomuus pyritään poistamaan vuoteen 2027 mennessä
Asunnottomien yötä järjestävä kansalaisliike esittää useita toimia asunnottomuuden poistamiseksi. Liike haluaa esimerkiksi, että oikeus asumiseen pitää kirjata lakiin seuraavan hallituskauden aikana.
Konkreettisiin toimiin on listattu myös toive jokaisen hyvinvointialueen omasta asunnottomuuden poistamiseen tähtäävästä ohjelmasta. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotannon määrää pitäisi liikkeen mukaan lisätä pääkaupunkiseudulla.
Suomessa oli ilman vakinaista asuntoa olevia ihmisiä hieman alle 4 000 viime vuoden lopulla, kertoo Vailla vakinaista asuntoa ry. Ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa asui reilut 650 ihmistä.
Suomen nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu, että asunnottomuus pyritään poistamaan kokonaan vuoteen 2027 mennessä.