Italiassa äänestetään tänään ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa, joiden seurauksena maa saanee historiansa ensimmäisen naispääministerin. Vaalivoittajaksi on ennakoitu äärioikeistolaista Italian veljet -puoluetta, jota johtaa Giorgia Meloni.
Äänestyspaikat aukesivat aamukahdeksalta Suomen aikaa, ja niiden on määrä sulkeutua puoliltaöin. Italialaismedian mukaan uurnilla on käyty päivän mittaan varsin vilkkaasti.
Italian veljet on vaaliliitossa ex-pääministeri Silvio Berlusconin Forza Italian ja laitaoikeistolaisen Matteo Salvinin Legan kanssa.
– Pelaan voittaakseni, en pelkästään osallistuakseni, totesi Salvini toimittajille äänestyspaikalla.
Toisena gallupeissa on ollut keskustavasemmistolainen Demokraattinen puolue, jonka mukaan Meloni on uhka demokratialle. Puolueen mukaan Melonin hallitus vaarantaisi aborttioikeuden ja jättäisi ilmastonmuutoksen huomioimatta.
Italian vaalijärjestelmä on verrattain monimutkainen, joten eri puolueiden paikkamäärät selvinnevät vasta maanantaina aamulla. Tuloksen tarkkaa ennakoimista vaikeuttaa sekin, ettei mielipidemittauksia ole saanut julkaista kahteen päivään ennen vaaleja.
"Ainoa johtaja, jota italialaiset eivät vielä ole kokeilleet"
Populistinen ja laitaoikeistolainen Meloni on ratsastanut "Italia ensin" -politiikalla, jossa on vaadittu loppua laajamittaiselle maahanmuutolle ja korostettu Italian katolilaista historiaa ja "perhearvoja". Hän on esittänyt kärkkäästi näkemyksiään "seksuaalivähemmistöjen lobbaajia", "woke-ideologiaa" ja "islamin väkivaltaa" vastaan.
Aiemmin Meloni on vaatinut myös Italian eroa eurosta, mutta nyt hän on luopunut tavoitteesta. Oikeiston vaaliliittolaiset haluavat kuitenkin neuvotella uusiksi EU:n elpymispaketin, sillä Italialle korvamerkityssä lähes 200 miljardin euron summassa ei heidän mukaansa ole huomioitu Ukrainan sodan pahentaman energiakriisin aiheuttamia kustannuksia.
AFP:n haastatteleman konsulttiyhtiö Teneon johtajan Wolfango Piccolin mukaan monet äänestävät Melonia, koska tämä on "uutuus, ainoa johtaja, jota italialaiset eivät vielä ole kokeilleet".
Vaalit järjestetään ennenaikaisesti, koska hallitus hajosi kesällä. Vaaleissa ovat puhuttaneet etenkin inflaatio ja nousevat energianhinnat. Italia on ollut erittäin riippuvainen Venäjältä tuodusta kaasusta.
Vaaleissa valitaan 200 edustajaa parlamentin ylähuoneeseen eli senaattiin ja 400 jäsentä edustajainhuoneeseen.