Silmälaseja käyttävät eivät tuoreen tutkimuksen perusteella säästy koronavirusinfektiolta muita todennäköisemmin, vaikka sellaisiakin tutkimustuloksia on saatu. Nytkään julkaistut havainnot eivät ole kovin luotettavia, mutta silti parempia kuin aiemmat.
Tutkimus julkaistiin JAMA Ophthalmology -lehdessä, ja se perustuu 1 300 samassa yhtiössä eri tehtävissä työskentelevän ruotsalaisen ja tanskalaisen seurantaan.
Osallistujat tekivät vapaaehtoisia koronatestejä ensimmäisen korona-aallon aikana kesä–elokuussa 2020. Tanskalaisista 65 prosenttia ja ruotsalaisista 74 prosenttia käytti silmälaseja.
Aluksi tulokset viittasivat siihen, että silmälaseja käyttävät säästyivät koronatartunnalta muita todennäköisemmin, mutta yhteys heikkeni, kun analyysissa huomioitiin osallistujien ikä, sukupuoli, työtehtävät ja päivittäisten ihmiskontaktien määrä.
Silmälasien on ajateltu suojaavan tartunnalta, koska silmälaseja käyttävät koskevat silmiään ja silmien seutua muita vähemmän. Lisäksi lasit saattavat suojata pisaratartunnoilta.
Nyt julkaistujen tulosten valossa suojavaikutuksia ei näyttäisi olevan, mutta tutkimuksen menetelmällisten ongelmien vuoksi täyttä varmuutta asiasta ei ole.