Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koulut alkavat lähiopetuksena: laaja etäopetus ei enää lain mukaan mahdollista

Lukuvuosi aloitetaan Opetushallituksen mukaan monihäiriötilanteessa.

Tulevana lukuvuonna kynnys etäopetukseen siirtymiseen on melko korkea, Opetushallitus arvioi.

Muun muassa varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus sekä lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus järjestetään alkavana lukuvuonna normaaliolojen lainsäädännön mukaisesti, ja opetus on lähtökohtaisesti lähiopetuksena.

Normaalioloissa esimerkiksi perusopetuksen oppilasryhmien siirtyminen etäopetukseen ei enää ole mahdollista.

Yksittäisten oppilaiden siirtyminen etäopetukseen terveydellisistä syistä on perusopetuslain mukaan yhä mahdollista.

Muitakin haasteita on kuin korona ja sota

Elokuussa alkava lukuvuosi aloitetaan Opetushallituksen mukaan monihäiriötilanteessa eli tilanteessa, jossa yhteiskunnassa on käynnissä useampia häiriötiloja.

Näitä ovat muun muassa koronatilanne, Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekä Suomen turvallisuustilanteen muuttuminen ja siitä seuraavat mahdolliset hybridi- ja kyberturvallisuusuhat sekä informaatiovaikuttaminen.

- Monihäiriötilanteessa kasvatuksen ja opetuksen henkilöstöltä vaaditaan kriisinsietokykyä ja resilienssiä, Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhä sanoi torstaiaamuna järjestetyssä mediatilaisuudessa.

Korona on kurittanut osaltaan niin lasten ja nuorten kuin opettajien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön hyvinvointia. Hyvinvoinnin heikkeneminen ja eriarvoistuminen luovat Kelhän mukaan haasteita opetukselle ja kasvatukselle.

- Tarvitaan tiivistä yhteistyötä ja vastuunkantoa, jotta voimme taata tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen peruskoulutuksen kaikille Suomessa.