Peliyhtiö Remedy antoi maanantaina pörssin sulkeutumisen jälkeen tulosvaroituksen. Yhtiö ennakoi, että tämän vuoden liiketulos laskee merkittävästi verrattuna viime vuoteen, jolloin liikevoittoa kertyi 11,4 miljoonaa.
Yhtiö arvioi, että pelirojaltien määrä jää ennakoitua pienemmäksi tänä vuonna. Lisäksi koodinimellä Vanguard toteutettava peliprojekti viivästyy alkuperäisestä aikataulusta, koska yhtiö päätti antaa sille lisäaikaa.
Remedyllä on parhaillaan työn alla viisi peliprojektia. Vanguardin osalta yhtiö päätti kustannus- ja laatusyistä alkaa kasvattaa sitä kehittävän tiimin kokoa vasta ensi vuoden puolella.
– Annamme tiimeillemme niiden tarvitseman ajan suunnitella, valmistella ja testata pelin keskeiset asiat ennen kuin peliprojekti siirtyy isompaa tiimikokoa vaativiin kehitysvaiheisiin, sanoi toimitusjohtaja Tero Virtala tiedotteessa.