Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asunto- ja mökkilainojen nostaminen väheni selvästi kesäkuussa

Suomalaiset kotitaloudet nostivat asunto- ja mökkilainoja selvästi vähemmän kesäkuussa kuin vuotta aiemmin, kertoo Suomen Pankki.

Uusia asuntolainoja nostettiin 1,9 miljardin euron edestä, mikä on noin 13 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Uusien mökkilainojen suhteellinen pudotus oli vielä suurempi, 16 prosenttia. Mökkilainoja nostettiin 126 miljoonan euron edestä.

Sen sijaan uusien lainojen korot olivat aiempaa korkeampia. Uusien asuntolainojen korko nousi 1,6 prosenttiin. Mökkilainojen korko oli kesäkuussa keskimäärin 1,71 prosenttia, kun vuotta aiemmin lukema jäi vielä niukasti prosentin rajan alle.

Mökkilainojen kysyntä alkoi lisääntyä voimakkaasti keväällä 2020 koronaepidemian alkaessa. Tänä keväänä innostus on alkanut hiipua. Toukokuussa uudet lainat jäivät ensi kertaa kahteen vuoteen koronaepidemiaa edeltävien vuosien tasolle, käy ilmi Suomen Pankin tilastosta.

Kesäkuussa tahti kuitenkin taas elpyi, sillä koronaa edeltävinä vuosina kesäkuussa nostettiin uusia mökkilainoja noin 100 miljoonan euron edestä.

Kesäkuu on selvästi suosituin kuukausi uusien mökkilainojen nostamiseen. Kaiken kaikkiaan suomalaisilla oli kesäkuun päätteeksi mökkilainoja 4,6 miljardin euron edestä.

Lainan korkosuojaus kiinnostaa nyt mutta käyttö on entisellään