Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Monet eläkkeet ja etuudet kasvavat elokuun alusta, tarkoituksena turvata maksukykyä hintojen noustessa

Ylimääräinen indeksikorotus tehdään nopean inflaation vuoksi.

Kelan kansaneläkkeet, perhe-eläkkeet ja takuueläkkeet kasvavat elokuusta alkaen, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö. Myös esimerkiksi työmarkkinatuki, toimeentulotuen perusosa ja opintoraha nousevat.

Eduskunta päätti ylimääräisestä indeksikorotuksesta kesken vuoden, koska hinnat ovat nousseet vuoden aikana nopeasti. Tarkoituksena on turvata pienituloisten eläkkeen- jaetuudensaajien maksukykyä.

Ensi vuoden alussa tehdään normaaliin tapaan uusi indeksitarkistus, minkä jälkeen nyt tehtävä ylimääräinen indeksikorotus ei enää vaikuta etuuksien määrään.

Opintorahan suuruutta tarkastellaan seuraavan kerran vuoden päästä heinäkuun lopussa.

Kattaa osan hintojen noususta

Yksittäisiä etuuksia korotetaan noin 3,5 prosenttia. Korotetut etuudet vaikuttavat myös toisiinsa, joten yksilön tai perheen saaman korotuksen lopullinen määrä on siis tapauskohtainen.

Korotus kattaa vain osan tähän mennessä tapahtuneesta hintojen noususta, sillä hallituksen esityksen mukaan indeksitarkistuksen perusteena on tämän vuoden tammi-maaliskuun kuluttajahintaindeksien keskiarvo.

Täyden kansaneläkkeen määrä nousee noin 24 euroa kuukaudessa. Korotus ei koske työeläkeindeksiin sidottuja eläkkeitä, mutta eläketulovähennyksen kasvaminen keventää jonkin verran myös työeläkettä saavien verotusta.

Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha nousevat noin 26 euroa kuukaudessa ja toimeentulotuen perusosa noin 18 euroa kuukaudessa. Itsenäisesti asuvan täysi-ikäisen opintoraha nousee noin 14,5 euroa kuukaudessa.

Tarkistusta ei haeta itse

Hallituksen esityksen mukaan indeksitarkistus lisää valtion menoja tänä vuonna noin 94 miljoonalla eurolla, jonka lisäksi kuntien menojen arvioidaan kasvavan noin 10 miljoonalla. Eläketulovähennyksen kasvamisen arvioidaan vähentävän valtion, kuntien ja seurakuntien verotuloja miljoonilla.

Etuuden tai eläkkeen saajan ei tarvitse hakea ylimääräistä tarkistusta itse.