Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Loviisan Sanomien Arto Henrikssonin 25 vuoden päätoimittajuus kulminoitui lehden merkittävimmän ilmoittajan lähtöön, kun kriittinen kirjoitus meni kauppiaalla "liikaa tunteisiin"

Loviisassa on viimeisen viikon aikana kuohunut paikallisen kaupan ja lehden välillä.

Loviisan Sanomien päätoimittaja Arto Henriksson kertoo, ettei ole 25-vuotisen päätoimittajuutensa aikana kokenut vastaavaa.

– Aika usein yritetään vaikuttaa toimituksen päätöksiin, se on normiarkea, mutta tämäntyyppistä taloudellista painostusta ja uhkauksen toteuttamista en muista koskaan kohdanneeni, Henriksson kertoo STT:lle.

Päätoimittaja kirjoitti tänään hyvästinsä lehden pääkirjoituksessa.

– Joku voisi vetää johtopäätöksen, että se sai kenkää heti seuraavalla viikolla, mutta siitä ei ole kysymys, vaan lopetan syyskuussa, kun täytän 61, Henriksson selventää.

Päätoimittajan tehtävästä pois siirtyminen on ollut selvillä jo ennen kaupan kanssa ilmenneitä ongelmia.

Hyllynreunoissa eri hinnat kuin kassalla

Tapahtumat saivat alkunsa, kun Loviisassa huomattiin, että K-Supermarketin kassat ovat antaneet osalle tuotteista korkeamman hinnan kuin mitä sähköisissä hyllynreunalapuissa on lukenut.

Toimitus sai asiasta ensiksi mielipidekirjoituksen, jonka päätoimittaja kertoo lähettäneensä kauppias Roger Karlssonille ennen sen julkaisua. Journalistin ohjeiden mukaan erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutumassa olevalle taholle tulee antaa mahdollisuus antaa näkemyksensä asiaan ja korjata jutun mahdollisia virheitä.

Päätoimittaja Henrikssonin mukaan kauppias soitti hänelle ja kertoi, ettei halua kommentoida eikä kirjoitusta tulisi hänen mielestään julkaista.

Henriksson kertoo, että puhelun jälkeen kauppias oli soittanut lehden ilmoitusmyynnistä vastaavalle johtajalle ja yritti vaikuttaa sitä kautta kirjoituksen julkaisupäätökseen. Johtaja ei halunnut puuttua julkaisupäätökseen, koska kertoi tietäneensä journalismin pelisäännöt, hän sanoo.

Mielipidekirjoitus julkaistiin. Tämän jälkeen lehti julkaisi vielä jutun omasta selvitystyöstään, joka päätyi samaan lopputulemaan kuin alkuperäinen mielipidekirjoitus.

Pian tekstin julkaisemisen jälkeen kauppias irtisanoi ilmoitussopimuksen. Päätoimittajan mukaan purkaminen on valitettavaa, koska kauppa oli lehden suurin ilmoitusasiakas.

Kauppias Karlsson kommentoi Keskon STT:lle välittämässä sähköpostivastauksessa, että ilmoittelun toimivuudesta on jo aiemmin keskusteltu.

Päätoimittaja puolestaan kertoo kaupan vielä muutama kuukausi sitten pyytäneen tarjousta lisäilmoittelulle.

Ongelmaa on yritetty ratkaista

Karlsson kommentoi sähköpostissa, että ongelma hintanäyttöjen kanssa ilmeni jo alkuvuodesta, jolloin hintamuutokset eivät päivittyneet näyttöihin. Ongelmia yritettiin tällöin korjata.

Kauppiaan mukaan lehdessä mainitut ongelmat alkoivat touko-kesäkuussa. Hintoja on sittemmin vaihdettu manuaalisesti, ja asiaa on selvitetty ohjelmistotoimittajan kanssa.

Loviisan kaupassa on käytössä eri sähköinen järjestelmä kuin muissa ketjun kaupoissa, ja yhdeksi ratkaisuksi kauppias ilmoittaa siirtymisen samaan järjestelmään.

Karlssonin mukaan kaupan seinillä on ilmoitus asiakkaille hintanäyttöjen teknisistä ongelmista ja hintaerot korvataan.

Päätoimittajan vakikauppa ei vaihdu

Kaupan hintanäyttöjen ongelmat ovat olleet valtavan kuormittavia kaupan henkilöstölle, ja kauppias kertoo siksi kirjoituksen "menneen liikaa tunteisiin".

– Virheeni oli antaa tästä Loviisan Sanomille suorasanaista palautetta sen sijaan, että olisin kärsivällisesti oikonut asiaan liittyviä ja näkökulmastani virheellisiä käsityksiä.

Päätoimittajan tiedoksi ei ole annettu mitään virheitä jutussa.

Loviisan K-Supermarket on ollut päätoimittajan vakikauppa, ja sitä se on edelleen.

– Empatiat ovat kauppiaan puolella, tämä on hänelle ja kaupalle iso kriisi, päätoimittaja kommentoi.

Päätoimittajan mukaan kauppias ei ole ottanut heihin enää yhteyttä ensimmäisen soiton jälkeen ja vaikuttaa siltä, ettei hän ole näillä näkymin palaamassa ilmoitteluasiakkaaksi.

– Lehti olisi kannattava panostus ja luulisi, että kauppias yrittäjänä palaisi, päätoimittaja kertoo.

-----

Juttua on korjattu klo 22.38: Jutussa luki alun perin virheellisesti, että K-Supermarketin kauppiaan yhteydenpito lehteen oli seurausta lehden tekemästä selvityksestä. Yhteydenpito alkoi kuitenkin mielipidekirjoituksesta, jonka lehti oli aikeissa julkaista. Lehti teki selvityksen mielipidekirjoituksen julkaisun jälkeen, ja selvityksen julkaisun jälkeen kauppias irtisanoi ilmoitusmyyntisopimuksensa. Jutusta on korjattu myös tapahtumien aikoja.