Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valmiuslaista ja rajavartiolaista tarkoitus äänestää ensi viikolla – perussuomalaiset ja kokoomus vaativat edelleen tiukempia rajapykäliä

Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja kokoomus vaativat edelleen itärajan sulkemisen mahdollistavia pykäliä rajavartiolakiin. Asiasta keskusteltiin tänään, kun kiistelyä herättänyt valmiuslaki oli eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä. Siihen rajapykäliä ei sisällytetty.

Eduskunnan on tarkoitus äänestää sekä valmiuslain että rajavartiolain muutoksesta ensi viikolla. Hallintovaliokunta on parhaillaan tekemässä rajavartiolain muutoksesta mietintöä.

– Meillä on tälle päivällekin vielä toinen kokous. Me yritämme päästä yksimielisyyteen siitä, että me saamme tästä mietinnöstä riittävän tehokkaan, jotta se täyttää nämä vaatimukset, joita täällä on esitetty, sanoi hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra (ps.).

Perustuslakivaliokunta on jo aiemmin linjannut, että rajan lyhytaikainen täyssulku voi erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa olla mahdollinen.

"Sovittava pomminvarmasti, että kokonaisuus menee läpi"

Valmiuslaista mietinnön tehneen puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) sanoi, että rajapykälien sisällyttäminen nimenomaan rajavartiolakiin on ollut sekä pakon sanelemaa että vakaan harkinnan tulos: silloin ne ovat käytössä heti, ilman poikkeusolojen julistamista.

– Tämä vaatisi nyt sen, että eduskuntaryhmät sopivat pomminvarmasti, että tämä kokonaisuus menee loppuun asti. Että meillä on 5/6 enemmistö tälle tärkeälle laille tässä tilanteessa, kun Venäjä hyökkää raakalaismaisesti Ukrainassa.

Viiden kuudesosan enemmistö vaaditaan, jotta valmiuslaki voidaan käsitellä kiireellisenä.

Myös pääministeripuolue SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee vetosi sen puolesta, että eduskunta saisi lakipaketin käsiteltyä ennen ensi viikolla alkavaa kesän istuntotaukoa.

– Ei ole järkevää siirtää näinkin tärkeitä asioita kesän yli, vaan nyt pitäisi nopeasti löytää konsensus. Sillä nähtävästi tämä sali kuitenkin on aika samanmielinen siitä, että tämä laki täytyy saattaa voimaan mahdollisimman nopeasti, myöskin rajavartiolaki.

"Hallintovaliokunta ja täysistunto paljon vartijoina"

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman puolestaan esitti tviiteissään huolensa siitä, että hallintovaliokunta muuttaisi säädösehdotuksia niin, että oikeus hakea turvapaikkaa keskeytyisi.

– Nyt hallintovaliokunta ja viime kädessä eduskunnan täysistunto ovat paljon vartijoita. Nyt punnitaan, mikä merkitys on perustuslakimme säädöksillä, jotka suojelevat jokaista ihmistä ihmisarvoa loukkaavalta kohtelulta, ja kieltävät palautukset tällaiseen tilanteeseen.