Kouluvuoden päättymistä juhlivia oli kerääntynyt paikka paikoin sankoin joukoin nuorten suosimille paikoille. Eri paikkakunnilla poliisit joutuivat kaatamaan pois alaikäisiltä tavattuja alkoholijuomia. Itä-Uudenmaan poliisin mukaan Hyvinkäällä poliisi oli takavarikoinut joiltakin nuorilta kirkasta viinaakin.
Poliisi oli ilmoittanut valvovansa koulujen päättäjäisviikonloppuna etenkin juuri nuorten päihteiden käyttöä. Helsingin poliisi muistutti Twitterissä, että lain ja nuorten oman turvallisuuden takia poliisi kaataa alaikäisiltä alkoholijuomat pois. Lisäksi poliisi sanoi soittavansa asiasta vanhemmille ja tekevänsä asiasta lastensuojeluilmoituksen.
Myös Helsingissä poliisi joutui hävittämään väkeviä alkoholijuomia.
Tampereella tuhansia nuoria Rosendahlin rannassa
Tampereella Rosendahlin rantaan oli lauantai-iltana kerääntynyt arviolta yli 10 000 nuorta, kertoi Sisä-Suomen poliisi Twitterissä. Alueella oli ammuttu luvattomasti ilotulitteita, ja poliisi oli joutunut puuttumaan myös muutamiin alkaviin tappeluihin.
Vantaalla oli kokoontunut reilu määrä nuoria Jokiuoman puistoon. Meno oli iltayhdeksän aikaan maltillista, kertoi Itä-Uudenmaan poliisi Twitterissä. Korson Leppäkorven maauimala näytti poliisin mukaan olevan nuorison suosituin päättäreiden juhlapaikka Itä-Vantaalla. Hätäkeskukseen ilmoitettiin, että nuoriso ampui siellä raketteja.
Nurmijärvellä Pappilantielle oli poliisin mukaan kerääntynyt suuri nuorisojoukko. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan siellä ryypättiin, sotkettiin paikkoja ja räjäyteltiin ilotulitteita.
Mutta löytyi nuorilta myös vastuunkantoa. Itä-Uudenmaan poliisin mukaan Keravalla oli yläkouluikäinen poika ollut vahvassa humalassa, jolloin kaverit ilmoittivat asiasta hätäkeskukseen. Hieno osoitus siitä, että kaveria ei jätetä, poliisi tviittasi.
Länsi-Uusimaan poliisi puolestaan tviittasi poliisin olevan läsnä muun muassa Espoon Haukilahdessa. Poliisin kerrottiin keskustelevan nuorten kanssa ja tarvittaessa soittavan kotiin nuorten vanhemmille.
Helsingissä sadan hengen auttamisoperaatio
Helsingin keskustassa ja alueilla oli meneillään nuorten auttamisoperaatio, jossa oli mukana noin sata ihmistä. Heistä 60 oli ammattilaisia ja nelisenkymmentä vapaaehtoisia.
Operaation järjesti Helsingin kaupungin nuorisopalvelut yhteistyössä muun muassa Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin, Aseman lasten, poliisin ja ensihoidon kanssa.
Auttamisoperaation oli määrä jatkua sunnuntain vastaisen yön puolelle.
Helsingin pelastuslaitoksen ensihoidon polkupyörät liikkuivat niin ikään auttamassa nuoria.
Koulunpenkille palataan elokuun puolivälin tienoilla
Kouluvuoden päättymistä juhlittiin lauantaina ympäri Suomen. Esiopetuksen, peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten lukuvuoden päättymistä juhlittiin kevätjuhlissa ja valmistujaisissa.
Kevätjuhlien jälkeen koulut siirtyivät kesälomalle, ja takaisin kouluihin palataan jälleen elokuun puolivälin paikkeilla.
Kahden koronavuoden jälkeen juhlia eivät enää rajoittaneet pandemian vuoksi tehdyt rajoitukset ja suositukset. Kaksi edeltävää lukuvuotta on päätetty kouluissa pienimuotoisesti.
Peruskoulun päätti tänä lukuvuonna noin 61 000 oppilasta ja valkolakin sai hieman alle 25 000 ylioppilasta.
Ammatillisesta koulutuksesta valmistuvien tarkka määrä saadaan vasta myöhemmin tässä kuussa. Vuosi sitten heitä oli noin 43 800.
Työryhmä: Saara-Miira Kokkonen, Anna Pesonen-Smith, Eeva Nikkilä-Kiipula, Emmi Tilvis
Päivitetty alku 3. väliotsikkoon asti. Printtikelpoinen.