Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Airbnb jättää Kiinan maan tiukan koronapolitiikan vuoksi

Asunnonvuokrauspalvelu Airbnb lopettaa vuokraustoimintansa Kiinassa maan koronapolitiikan vuoksi. Kiina noudattaa edelleen koronapolitiikassaan niin sanottua tukahduttamislinjaa, eli se pyrkii kaikin tavoin estämään taudin leviämisen väestössä muun muassa laajojen karanteenien avulla. Seurauksena maahan suuntautuva turismi on romahtanut.

Airbnb lopettaa kaikkien majoitustapojen tarjoamisen Kiinassa kesään mennessä, BBC:lle asiasta kertonut lähde sanoo. Yöpymiset Kiinassa ovat viime vuosina tuoneet vain yhden prosentin yhtiön tuotoista.

BBC:n mukaan Airbnb aloitti toimintansa Kiinassa vuonna 2016. Tämän jälkeen noin 25 miljoonaa vierasta on varannut majoituksen yhtiön kautta Kiinan sisällä.

BBC:n lähteiden mukaan yhtiön toiminta maassa oli kuitenkin haastavaa jo ennen pandemiaa. Vieraista piti esimerkiksi lähettää yksityiskohtaisia tietoja Kiinan viranomaisille paikallisten määräysten ja lakien mukaisesti. Lisäksi se kohtasi kovaa kilpailua kiinalaisomisteisilta majoitusta välittäviltä palveluilta.