Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Israel pidättänyt ammutun al-Jazeeran toimittajan arkkua kantaneen miehen

Israel on pidättänyt ammutun al-Jazeeran toimittajan arkkua kantaneen miehen. Poliisi teki viime perjantaina hautajaissaattueeseen ratsian ja kävi toimittaja Shireen Abu Aklehin arkkua kantaneiden ihmisten kimppuun. Saattajilta takavarikoitiin Palestiinan liput.

Pidätetyn miehen asianajajan mukaan hänen päämiestään on kuulusteltu tämän roolista hautajaisissa. Israelin viranomaiset ovat asianajajan mukaan kertoneet, että niillä on hallussaan salainen kansio miehen kuulumisesta terroristijärjestöön.

– Uskon, että he tulevat pidättämään muitakin nuoria miehiä, jotka ottivat osaa hautajaisiin, asianajaja Khaldoun Najm sanoi.

Poliisi on kiistänyt, että pidätyksellä olisi yhteys hautajaisiin.

Toimittaja Abu Akleh ammuttiin kuoliaaksi viime keskiviikkona Jeninissä Länsirannalla. Israelilaissotilaat tekivät ratsian paikalle, minkä jälkeen palestiinalaisten ja israelilaisten välille syntyi tulitaistelu.

Palestiinalaisten mukaan sotilaat ampuivat 51-vuotiaan toimittajan tahallaan. Israel on kiistänyt tämän ja ehdottanut palestiinalaisten ja israelilaisten yhteistä tutkimusta toimittajan kuolemasta, mihin palestiinalaiset eivät ole suostuneet.

Maan hallituksen edustus hupenee

Israelin hallitus menetti taas yhden kansanedustajan. Vasemmistolaisen Meretz-puolueen edustaja Ghaida Rinawie Zoabi erosi torstaina. Päätöksen taustalla olivat muun muassa poliisin väkivaltaisuudet Abu Aklehin hautajaisissa. Lähdön myötä Israelilla on nyt vähemmistöhallitus, 59 paikalla 120:sta.

Israelin hallituksessa on käynyt ovi aikaisemminkin. Huhtikuussa arabipuolue Raam kertoi keskeyttävänsä tukensa hallitukselle silloisten väkivaltaisuuksien seurauksena. Hallituskoalitio menetti tällöin neljää edustajaa.

Viime vuoden kesäkuussa pääministerinä aloittaneen Naftali Bennettin hallituskoalitiolla on ollut hiuksenhieno 61 paikan enemmistö Israelin kaikkiaan 120-paikkaisessa parlamentissa, knessetissä.

Enemmistönsä koalitio menetti jo aiemmin huhtikuussa laitaoikeistolaisen kansanedustajan jätettyä hallituksen, kun se oli sallinut kohotetun leivän tarjoilun sairaaloissa juutalaisten pesah-pyhän aikana. Hallituksen linjaus noudatti korkeimman oikeuden aiempaa päätöstä, joka kumosi vuosikausia voimassa olleen kiellon kohotetun leivän tarjoilusta.