Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suurin osa kokee elämänsä Suomessa turvalliseksi – myös asenteet maahanmuuttoa ja kansainvälistä avunantoa kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi

Enemmistö ihmisistä kokee elämänsä turvalliseksi Suomessa, käy ilmi sisäministeriön Sentimentti-aineistosta.

Aineiston perusteella 73 prosenttia vastaajista kokee elämänsä turvalliseksi. Vuonna 2021 vastaava luku oli 69 prosenttia.

Väestön kokema turvallisuuden tunne on tänä keväänä parantunut, vaikka samanaikaisesti ihmiset ovat enemmän huolissaan sotilaallisesta uhasta ja siitä, mihin suuntaan maailma on menossa.

Sisäministeriön tiedotteen mukaan tätä voi selittää se, että koronakeskustelu ei enää hallitse mediajulkisuutta, ja ihmiset ovat suojautuneet rokotuksin. Viime vuonna huoli omasta ja läheisten terveydestä horjutti turvallisuuden tunnetta.

Median käyttö on lisääntynyt viime vuode sta

Tutkimuksen tuloksissa korostui sisäministeriön mukaan myös luottamus turvallisuusviranomaisiin. Lisäksi väestön asenteet ovat tänä keväänä muuttuneet aiempaa myönteisemmäksi maahanmuuttoa ja kansainvälistä avunantoa kohtaan. Myös EU-myönteisyys on kasvanut. Sisäministeriön mukaan tähän on todennäköisesti vaikuttanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Myös median käyttö on kasvanut viime vuodesta. Erityisesti kansainvälisten uutisten ja perinteisten medioiden kuten sanomalehtien, Ylen ja television ajankohtaisohjelmien seuraaminen on kasvanut.

Yli kolmasosa väestöstä on huolissaan infovaikuttamisesta. Huolissaan ovat erityisesti he, jotka seuraavat eniten kansainvälisiä uutisia kriiseistä ja poliittisista jännitteistä.

Sisäministeriön Sentimentti-aineisto koostuu turvallisuuden tunnetta mittaavista kyselytutkimuksista.

Viime vuonna kerättyä aineistoa täydennettiin tänä keväänä kahden Taloustutkimuksen väestökyselyn avulla maalis- ja toukokuussa. Tänä vuonna kyselyyn lisättiin nykyisen maailmantilanteen pohjalta kysymyksiä ihmisten huolista, jotka liittyivät informaatiovaikuttamiseen, sotilaalliseen uhkaan ja maanpuolustustahtoon.

Taloustutkimuksen toteuttamiin kyselyihin vastasi yhteensä yli 1 600 ihmistä.