Marimekon vahva kasvu jatkui alkuvuonna

Marimekon kasvutahti pysyi vahvana tammi-maaliskuussa ja yhtiön liikevaihto kasvoi 24 prosenttia 36 miljoonaan euroon. Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 18 prosenttia ja oli 6,6 miljoonaa euroa.

Liikevaihto Suomessa kasvoi 27 prosenttia ja ulkomailla 20 prosenttia. Suomi edustaa perinteisesti noin puolta yhtiön liikevaihdosta. Marimekko ennakoi, että myynti kasvaa tänä vuonna sekä Suomessa että yhtiön toiseksi suurimmalla alueella eli Aasian-Tyynenmeren alueella.

Toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kaskon mukaan hyvän kehityksen taustalla ovat Marimekon brändin kasvava vetovoima, asiakkaita puhuttelevat mallistot sekä viime vuosina omaksutut entistä ketterämmät toimintatavat.

Suunnittelussa Marimekko pyrkii siihen, että sen vaatteita on helppo yhdistellä ja kerrostaa.

– Parantunut yhdisteltävyys sesongista toiseen sekä arkistoistamme inspiraationsa ammentavat uudet arkkityyppisilhuetit ja vakioväljyydet vahvistavat entistään Marimekon suunnittelun ajattomuutta ja vastuullisuutta, Alahuhta-Kasko lupasi.

Tänä vuonna yhtiö jatkaa panostuksia kansainvälisen kasvun vauhdittamiseksi, Alahuhta-Kasko kertoi. Tulossa on uusia brändiyhteistöitä muun muassa Ikean sekä luksusbrändi Mansur Gavrielin kanssa. Urheiluvaatteita ja -varusteita valmistavan Adidaksen kanssa on tehty jo kolme yhteistyömallistoa.

Kiinan markkinoilla Marimekko on lifestylebrändi the Beastin kanssa tuonut myyntiin valikoiman kodintuotteita sekä Marimekon ensimmäisen hajuveden.

Mainos: Kaakon Kamarimusiikki Ry

Mainos: Kaakon Kamarimusiikki Ry

Kaakon festivaalilta kohokohtia joka makuun!

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka