Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomessa jäi koronavuonna 2020 diagnosoimatta satoja ihosyöpiä – melanooma on länsimaissa yleistyvä syöpä

Suomessa jäi vuonna 2020 diagnosoimatta satoja melanooma-ihosyöpiä, Syöpäjärjestöt sanoo tiedotteessaan. Melanoomia diagnosoitiin vuonna 2020 yhteensä noin 1 500, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Syöpäjärjestöjen mukaan Suomessa diagnosoidaan vuosittain tavallisesti noin 1 800 melanoomaa.

– Vähentynyttä uusien melanoomien määrää selittänee ihmisten vähäisempi hakeutuminen ja pääsy tutkimuksiin koronavuonna, tilastojohtaja Janne Pitkäniemi Syöpäjärjestöistä sanoo tiedotteessa.

Pitkäniemen mukaan ilmiö on huolestuttava, koska melanooman ennuste on sitä parempi, mitä varhaisemmassa vaiheessa syöpä löydetään. Melanooma on Syöpäjärjestöjen mukaan eniten yleistyvä syöpä länsimaissa. Suomessa melanooma lisääntyy tavallisesti sekä naisilla että miehillä noin viiden prosentin vuosivauhtia.

Rusketus on merkki ihovauriosta

Ruskettunut iho on monien suomalaisten mielestä hyvännäköinen, vaikka rusketus on merkki ihovauriosta, tiedotteessa sanotaan. Syöpäjärjestöjen tuoreessa kyselytutkimuksessa kolme vastaajaa viidestä kertoi ihannoivansa rusketusta. Lisäksi yli puolet vastaajista sanoi ruskettavansa ihoaan auringossa ainakin joskus.

Reilut kymmenen vuotta sitten vastaavassa kyselyssä rusketusta sanoi ihannoivansa neljä viidesosaa vastaajista. Asenteet ovat siis muuttuneet terveellisemmiksi, mutta muutos on hidasta, Syöpäjärjestöjen tiedotteessa todetaan.

Ruskettuminen on ihon keino suojautua auringon UV-säteilyltä, joka vahingoittaa solujen perimää. Muita puolustuskeinoja ovat ihon paksuuntuminen ja voimakkaassa UV-altistumisessa tulehdusreaktio. Tulehdus näkyy ihon palamisena eli punoituksena, kuumotuksena ja turvotuksena.

– Punoittava ja kuumottava iho on merkki vakavista soluvaurioista, Säteilyturvakeskuksen erityisasiantuntija Anne Höytö toteaa Syöpäjärjestöjen tiedotteessa.

UV-säteily ylittää suojarajan jo huhtikuussa

Syöpäjärjestöjen mukaan jo lievä ihon palaminen ja rusketus ovat merkkejä ihovaurioista. Ihon omat korjausmekanismit osaavat korjata osan vaurioista, mutta korjaamattomat perimävauriot voivat johtaa ihosyövän kehittymiseen. Erityisesti melanooma lisääntyy länsimaissa, koska ihmiset viettävät pitkiä aikoja auringossa eivätkä suojaa ihoaan riittävästi, tiedotteessa sanotaan.

UV-säteilyltä kannattaa alkaa suojautua, kun UV-indeksi ylittää luvun kolme. Syöpäjärjestöjen mukaan raja alkaa ylittyä eteläisessä Suomessa huhtikuun puolivälin paikkeilla ja rajan ylittäviä päiviä voi esiintyä syyskuuhun saakka.

Pohjois-Suomessa raja puolestaan ylittyy keskimäärin toukokuun lopusta elokuun alkuun. Parhaat keinot suojautua UV-säteilyltä ovat varjo, vaatteet ja voide, tiedotteessa todetaan.

Ihon palamisherkkyyteen vaikuttaa ihotyyppi. Jos UV-indeksi on kolme, vaaleahiuksinen ja -ihoinen henkilö, jolla on pisamia, palaa auringonvalossa noin 40 minuutissa, tiedotteessa havainnollistetaan. Sen sijaan ruskeahiuksinen ja -silmäinen henkilö pystyy viettämään auringossa palamatta yli puolitoista tuntia.