Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Pääsiäisen paluuliikenteen odotetaan sujuvan tänään rauhallisesti – koulunsa aloittavien lasten lähtötaso on aiempaa korkeampi

Koulunsa aloittavien lasten lähtötaso on aiempaa korkeampi - lukutaito kehittyy jo esikoulussa

Tänä vuonna koulunsa aloittavien lasten lähtötaso voi olla huomattavasti korkeampi kuin heidän vanhempiensa oli vuosikymmeniä sitten, kertovat kasvatusalan asiantuntijat. Etenkin lukutaidon kehityksessä on tapahtunut muutosta.

Esiopetusvelvoitteen myötä noin 30 prosenttia lapsista osaa lukea koulun aloittaessaan. Silti lukemaan oppimisessa tai muissa tietotaidoissa ei ole lapselle edelleenkään minkäänlaisia vaatimuksia ennen kouluikää.

Pääsiäisen paluuliikenteen odotetaan sujuvan tänään rauhallisesti

Pääsiäisen paluuliikenteen odotetaan sujuvan tänään rauhallisesti ilman suuria ruuhkia, arvioidaan Fintrafficin tieliikennekeskuksesta.

Liikennehuippua ennustetaan puolestapäivästä eteenpäin ja Etelä-Suomessa aina iltakahdeksaan asti. Tarkempaa arviota mahdollisesta ruuhkahuipusta tieliikennekeskukselta ei pystytä antamaan, mutta suuria ruuhkia ei odoteta.

Pääsiäisen menoliikenne sujui tieliikennekeskuksen mukaan maltillisesti, mikä näkyy myös paluuliikenteessä. Lisäksi paluuliikenne on voinut jakautua useammalle päivälle.

Verenluovuttajia tarvitaan tänään, Veripalvelun toimipisteet ovat auki

Suomen Punaisen Ristin (SPR) Veripalvelu pitää tänään toimipisteensä auki, sillä verenluovuttajia tarvitaan erityisen paljon pitkien pyhien jälkeen.

Verihiutaleet säilyvät luovutuksen jälkeen vain muutaman vuorokauden, ja Veripalvelun toimipisteet ovat olleet kiinni perjantaista asti.

Joka arkipäivä tarvitaan noin 800 verenluovuttajan apua. Keskiviikkona Veripalvelu kertoi sosiaalisessa mediassa, että ajanvaraustilanteen mukaan luovuttajia on tulossa maanantaina liian vähän.

Helsingin tuomiokirkolla ekumeeninen rukoushetki Ukrainan tueksi

Helsingin tuomiokirkon portailla järjestetään tänään ekumeeninen rukoushetki Ukrainan ja koko maailman rauhan puolesta.

Tilaisuus alkaa keskipäivällä rauhankellojen soitolla. Tilaisuuteen saapuu ristisaattoja ja kulkueita eri puolilta kaupunkia.

Tuomiokirkon portailla nähdään kuoroesityksiä sekä visuaalinen näytös.

Rukoushetken päätyttyä tuomiokirkon portailla alkaa Suomen ukrainalaisten yhdistyksen järjestämä mielenilmaus, jossa portaat peitetään suureen Ukrainan lippuun.

Mielenilmauksessa puhuu ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

YK:n mukaan Ukrainasta on paennut Venäjän hyökkäyssotaa jo yli viisi miljoonaa ihmistä

Ukrainasta on paennut jo liki 4,9 miljoonaa ukrainalaista sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa helmikuun lopulla, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n pääsihteeri Filippo Grandi. Maasta paenneiden ukrainalaisten määrä nousi lauantailta lähes 33 000:lla.

YK:n alainen kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM puolestaan sanoo lähes 215 000 muusta maasta kotoisin olevan paenneen Ukrainasta sitä naapuroiviin maihin. IOM:n mainitsema lukumäärä koostuu suurelta osin opiskelijoista ja siirtotyöläisistä.

Yhteensä Ukrainasta on siis paennut Venäjän sotatoimien vuoksi jo yli viisi miljoonaa ihmistä. (Lähde: AFP)

Etelä-Afrikkaa moukaroineet sateet ja tulvat ovat helpottamaan päin

Tulvien kurittamassa Etelä-Afrikassa sateet pääsivät hellittämään sunnuntaina ja pelastustoimintaa lisättiin aiemmasta. Maan rannikkokaupunkiin Durbaniin aiemmin tällä viikolla iskeneen myrskyn kuolonuhrien määrä oli noussut viikon päätteeksi jo yli 440:n.

Etelä-Afrikan sääpalvelun mukaan sateiden pitäisi loppua 3,5 miljoonan asukkaan Durbanin alueella viikon puoliväliin mennessä. Valtaosa henkilövahingoista sattui juurikin Durbanissa.

Ennennäkemättömät tulvat ajoivat yli 40 000 ihmistä kodeistaan ja jättivät jälkeensä mittavia tuhoja. (Lähde: AFP)

St. Louis otti 8-3-vierasvoiton Nashvillesta - Saros torjui 16 kertaa isäntien maalilla

Jääkiekon NHL:ssä missourilaisseura St. Louis Blues vieraili Tennesseessä rusikoimassa isäntäjoukkue Nashville Predatorsia lukemin 8–3.

Nashvillen Nick Cousins avasi maalitilin jo ottelun ensimmäisten viiden minuutin aikana, mutta joukkueen seuraavaa maalia saatiin odottaa toisen erän lopulle saakka. Ennen Luke Kuninin kakkosmaalia St. Louis ehti räimiä kiekkoa maaliin seitsemän kertaa.

Toinen erä päättyi lopulta lukemin 8–2, eikä Dante Fabbron päätöserän kavennusmaali auttanut juurikaan isäntien tilannetta.

Juuse Saros hääräsi Nashvillen maalilla noin 29 ja puolen minuutin ajan ja torjui 20 laukauksesta 16. David Rittich päästi omalla vahtivuorollaan läpi niin ikään neljä laukausta.