Kiinan presidentti ylisti koronan nollalinjaa, Shanghaissa edelleen kymmeniätuhansia tartuntoja

Kiinan presidentti Xi Jinping ylisti perjantaina maansa koronapolitiikkaa samaan aikaan kun pandemian riivaamassa Shanghaissa rekisteröitiin yli 21 000 uutta koronatartuntaa.

Valtaosa tartunnoista oli oireettomia.

Xin mukaan se, miten Kiina hoiti taannoiset talviolympialaiset, osoitti jo itsessään, että politiikka toimii.

– Jotkut ulkomaisista urheilijoista kertoivat meille, että jos epidemian torjunnasta jaettaisiin kultamitaleja, sellainen kuuluisi meille, Xi sanoi.

Kiina pitää sitkeästi kiinni tartuntojen nollalinjasta, vaikka se on uusien, erittäin tarttuvien virusvarianttien myötä osoittautunut vaikeaksi.

Shanghain viranomaiset kertoivat perjantaina, että kaupunkiin on saatu aikaiseksi noin 130 000 uutta vuodepaikkaa koronapotilaille. Kaupunkiin on niin ikään lähetetty 38 000 terveydenhuollon työntekijää ja 2 000 sotilasta auttamaan epidemian torjunnassa.

Shanghaissa oli viime viikolla koronasulku, joka koski vaiheittain kaikkia asukkaita.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka