Lämmin viikonloppu vauhditti lintujen kevätmuuttoa, jota paksu lumipeite on jarruttanut

Viikonlopun lämpimät säät vauhdittivat lintujen kevätmuuttoa, jota paksu lumipeite on jarruttanut, kertoo Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved. Hänen mukaansa lunta on nyt Suomessa "kuin ennen vanhaan", mutta viimeisten kymmenen vuoden keväistä tämä on poikkeuksellisen luminen.

– Ihmisten odottamia kiuruja ja töyhtöhyyppiä saapui Suomeen jo helmikuussa, mutta lumipeite pysäytti etenkin kiurujen muuton. Viikonloppu paransi tilannetta, Södersved sanoo.

Hänen mukaansa sekin on mahdollista, että Suomeen jo saapuneita muuttolintuja lentää takaisin etelämmäksi, mikäli tarve – eli lähinnä takatalvi – sitä edellyttää.

– Mutta jos muuttolinnuille vain löytyy hangesta aukkopaikkoja ja ravintoa, ne selviävät hyvin myös viileämmässä kelissä.

Hänen mukaansa siivekkäiden muutossa koetaan harvemmin alkukeväästä isoja yllätyksiä ihan siitäkin syystä, että kevätmuuton alun ajankohdat muutenkin poikkeavat toisistaan vuosittain.

– Muuton alku on täysin säästä kiinni. Myöhemmin sen sijaan tulevat pitkän matkan muuttajat, joiden on sitten jo kiire päästä perille ja pesimään, oli sää suotuisa tai ei.

Laulujoutsen rynnii pioneerina

Entä onko tänä keväänä bongattu Suomessa joitakin meillä hyvin harvinaisia lintulajeja? Onpa hyvinkin.

– Tämän maaliskuun harvinaisimmat linnut Suomessa taitavat olla olleet isohaarahaukka sekä mustapäätasku, joka havaittiin Sastamalassa.

Kansallislintu laulujoutsen sen sijaan on edennyt ensimmäisenä sankoin joukoin sisämaahan.

– Laulujoutsen on päässyt jo Pohjois-Suomeen asti. Samoin maahan levittäytyy meri-, metsä-, ja kanadanhanhia.

Muuttolintujen suurin aalto laskeutuu Södersvedin mukaan Suomen kamaralle huhtikuussa.

– Voi sanoa, että lintujen muutossakin kevät vyöryy päälle huhtikuussa. Silloin saapuvat esimerkiksi kurkien pääjoukot.

Ilmastonmuutoksesta kertoo, että 2000-luvulle tyypillinen lintujen kevätmuuton ajoittuminen olisi ollut vielä 40 vuotta sitten tavanomaista aikaisempi, Birdlife Suomen tiedottaja vertaa.

Mainos: Kaakon Kamarimusiikki Ry

Mainos: Kaakon Kamarimusiikki Ry

Kaakon festivaalilta kohokohtia joka makuun!

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka