Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hakkeroiduilla ukrainalaissivustoilla julkaistiin deepfake-video Zelenskyista

Ukrainan presidentistä Volodymyr Zelenskyista julkaistiin keskiviikkona tekoälyn avulla luotu deepfake-video, kertoivat useat mediat.

Videolla esitettiin, että Zelenskyi olisi kehottanut ukrainalaisia riisumaan aseensa ja antautumaan.

Videoon oli luotu tekoälyllä Zelenskyin kasvot ja ääni, ja sitä jaettiin muun muassa hakkeroinnin kohteeksi joutuneilla ukrainalaisilla uutissivuilla. Muun muassa Ukraine24 televisiokanava kertoi, että "vihollisen hakkerit" iskivät sen lähettämään televisio-ohjelmaan ja nettisivuille sekä jakoivat valevideota niiden kautta.

Tiedossa ei ole, kuka manipuloidun videon on tehnyt.

Ukraina varoitti jo kuitenkin aiemmin, että Venäjä voi käyttää manipuloituja videoita osana informaatiosodankäyntiään. Maan armeija varoitti erikseen nimenomaan videoista, joissa Zelenskyi muka kehottaisi ukrainalaisia antautumaan.

– Tällaisen teknologian kautta luodut videot ovat lähes mahdottomia erottaa aidoista, maavoimat varoitti.