Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Verohallinto: Jopa 150 000 suomalaisella tuloja virtuaalivaluutoista viime vuonna – "Nyt on aika maksaa verot"

Verohallinnon arvion mukaan noin 150 000 suomalaista sai viime vuonna tuloja virtuaalivaluutoista. Verohallinnosta kerrotaan STT:lle, että arvio perustuu muun muassa maksuliikenteen tapahtumatietoihin ja lohkoketjuanalyyseihin.

– Verohallinto on kasvattanut jo vuosia kykyään havaita ja analysoida virtuaalivaluuttoihin liittyviä ilmiöitä, ylitarkastaja Timo Puiro sanoo.

– Myös ulkomaisella tietojen vaihdolla on merkittävä rooli (virtuaalivaluuttojen) ilmiöitä ja toimijoita tutkittaessa.

Arvio viime vuonna virtuaalivaluutoilla tuloja saaneiden määrästä on huomattavasti suurempi kuin vuonna 2020 vastaavia tuloja verottajalle ilmoittaneiden määrä. Tuolloin virtuaalivaluutoista saatua tuloa ilmoitti verotukseen 3 400 ihmistä.

Puiron mukaan määrästä puuttuu arviolta yli puolet ihmisistä, jotka todellisuudessa saivat tällaisia tuloja.

Euromääräisesti epäsuhta ei kuitenkaan ole Puiron mukaan ihan niin suuri. Vuonna 2020 verotukseen ilmoitettiin Suomessa yhteensä 174 miljoonan euron edestä virtuaalivaluuttojen luovutuksia. Tämä summa edustaa Puiron mukaan noin kahta kolmasosaa kaikista vuoden 2020 virtuaalivaluuttatuloista Suomessa.

– Epäsuhta veroilmoitusten lukumäärän ja ilmoitettujen tulojen osalta selittynee sillä, että pienempiä tuloja saaneet jättävät edelleen tuloja ilmoittamatta, Puiro sanoo.

Sijoittaja on tyypillisesti 20 - 40-vuotias mies

Verohallinnon mukaan virtuaalivaluuttojen suosio sijoituskohteena kasvoi viime vuonna aktiivisen markkinoinnin ja arvonnousun ansiosta. Virtuaalivaluutat eivät ole enää pieni ilmiö, vaan niissä liikkuu paljon myös suomalaisten rahaa.

– Moni on kotiuttanut voittoja viime vuonna. Nyt vaihdoista ja (valuuttojen) louhinnoista on viimeistään aika maksaa verot, Puiro toteaa Verohallinnon tiedotteessa

Verohallinto selvitti viime vuonna, ketkä ovat sijoittaneet virtuaalivaluuttoihin Suomessa. Tavoite oli Verohallinnon mukaan ymmärtää sijoittajia paremmin ja auttaa heitä toimimaan veroasioissa oikein.

Selvityksen perusteella tyypillinen virtuaalivaluuttoihin sijoittava henkilö on 20–40-vuotias mies. Timo Puiron mukaan moni kamppailee sijoittamiseen liittyvien perusasioiden kanssa.

– Veroilmoituksen teossa voi olla haasteita, eikä voittoja ja tappioita osata laskea. Myös tulojen ilmoittaminen koetaan haasteelliseksi, Puiro kertoo.

– Sijoittaja saattaa myös hämmästellä, että pitääkö tästä todella maksaa veroja.

Virtuaalivaluutoista saadut tulot täytyy ilmoittaa verottajalle itse. Verohallinto kertoo tekevänsä tänä keväänä muutoksia Omavero-palveluun, jotta tulojen ilmoittaminen olisi aiempaa helpompaa.