Uusi HBO-sarja esittää lahjomattoman näkemyksen urheiluviihteen vallankumouksesta – Winning Time on yhtä paljon tarina 1970-luvun amerikkalaisesta yrityskulttuurista kuin koripalloilmiöistä

HBO:n tulevan sarjan Winning Time: The Rise of the Lakers Dynasty tarina viihdeteollisesta vallankumouksesta näyttäytyy varmasti eri yleisöille eri tavalla.

Suomalaiselle suuryleisölle NBA-koripallo ja -kulttuuri ovat nousseet puheenaiheiksi vasta Lauri Markkasen myötä. Yhdysvalloissa sen sijaan käännekohta, jolloin koripallo alkoi nousta pikkulajista jätti-ilmiöksi, ajoittuu vuosiin 1979–80.

Osansa oli merkittävillä sääntö- ja taktiikkamuutoksilla, jotka viihteellistivät lajia kentällä, mutta vielä oleellisempaa oli, että Los Angelesissa omaksuttiin koripallo osaksi Hollywoodia, kun lajin ensimmäinen aito kulttuuri-ikoni Magic Johnson saapui pelaajaksi NBA:han Los Angeles Lakers -joukkueeseen.

Ikonia näyttelee nyt Quincy Isaiah. Todellinen Johnson puolestaan on julkisesti ilmaissut, että ei odota sarjaa innolla. Ehkä osin sen takia sarjan toinen pääkäsikirjoittaja Max Borenstein kuvailee teosta mieluummin kokonaisen aikakauden läpileikkauksena kuin niinkään pelaajan tarinana.

– Tuona aikana koripallo muovasi ihmisiä ja kulttuuria sulauttamalla yhteen urheilun ja viihdeteollisuuden. Ei ole mitään sattumaa, että tämä kaikki tapahtui nimenomaan Hollywoodissa. Halusimme vierailla siinä ajassa mutta tuoreesta näkökulmasta, Borenstein sanoi etätapahtumana järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Koripallohistorian tuntijat katsovat silti helposti Winning Timea nähdäkseen, kuinka tutut hahmot ja vaiheet on puettu sarjaksi. Muulle yleisölle tarinan valtti on juuri sen tuntemattomuus.

Keskiössä palloilun sijaan bisnes

Sarja tarkentaa huomionsa ensisijaisesti liiketoimintapuoleen ja osin väritettyjen henkilöhahmojen kasvutarinoihin. Tuottaja ja pilottijakson ohjaaja Adam McKaylle ominaiseen tyyliin sarjan koko maailma on verhottu itseironiseen ilmaisuun. Ratkaisu pehmentää rajuimpien asioiden käsittelykulmaa hieman, mutta useimmat hahmoista eivät silti pääse helpolla.

Jason Clarken esittämä koripalloilija Jerry West on tosielämän henkilönä niin arvostettu, että hänen siluettinsa on NBA:n logossa. Sarjassa hahmo kamppailee alkoholismin ja itsetunto-ongelmien kanssa.

Adrien Brodyn tulkitsema versio valmentajalegenda Pat Rileysta puolestaan on harhaillen itseään etsivä nolla, josta kasvaa yhtäkkiä sankari.

Oscar-voittaja Brody toteaa, että vaikka käsikirjoitus ottaa taiteellisia vapauksia, hänelle on ehdottomasti tärkeää, että hahmo muistuttaa aitoa esikuvaansa.

– En pidä sitä mitenkään poleemisena, että ihminen, joka saavuttaa jotain todella suurta, käy läpi myös aallonpohjan. Se on vain vaihe historiassa, josta useimmat katsojat eivät tiedä, ja muistuttaa, että ikonisimmallekaan hahmolle tie ei koskaan ole helppo. Olen saanut tarinasta jopa johdatusta ja perspektiiviä omiin koettelemuksiini taiteilijana, jolla on korkeat vaatimukset itselleen.

Brody ei ole porukan ainoa Oscar-voittaja. Kahdesti palkinnon pokannut Sally Field on päätynyt mukaan verrattain pieneen sivurooliin esittämään liikemies Jerry Bussin äitiä Jessietä, josta on jäänyt julkisuuteen erittäin vähän tarkkaa tietoa tai kuvamateriaalia.

Fieldin mukaan hahmo onkin pitkälti fiktiivinen.

– Olen sarjassa pelkkä hullu rouva ullakolla, mutta paloin silti halusta olla mukana. Olen seurannut itse katsomosta aidot tapahtumat suurena koripallofanina, ja olen tehnyt urani miesten maailmassa eli viihdeteollisuudessa. Oli luksusta rakentaa vapaalla kädellä pienempikin hahmo tähän maailmaan.

Ajankuvassa myös sukupuoliroolit

Päänäyttelijä John C. Reillyn innostunut puhetulva Winning Timen tiedotustilaisuudessa katkeaa hetkeksi, kun toimittaja esittää kysymyksen: pitääkö näyttelijä hahmoaan Jerry Bussia enemmän sankarina vai pahiksena?

Reilly takeltelee häkeltyneen kuuloisena hetken, mutta hänen vastauksestaan käy selkeästi ilmi, että hän tajuaa toimittajan viittaavan sarjan Buss-hahmon käytökseen naisia kohtaan.

– Miten Buss voisi olla pahis? Se matka, jonka hän kulki rutiköyhyydestä jättämään maailmaan niin valtavan jäljen, on minun kirjoissani sankarin määritelmä. Totta kai hänen persoonassaan oli epämiellyttäviäkin ulottuvuuksia, mutta hän oli oman aikansa tuote, Reilly sanoo.

On jo aiemmin raportoitu, että nykyään nuorempien Bussien omistama Lakers-organisaatio ei ole auktorisoinut Winning Timea tai ollut millään tavalla tuotannossa mukana. Sarjan tekijät ovat näin säilyttäneet taiteellisen vapautensa, ja suurin osa kuvauksista pohjautuu toimittaja Jeff Pearlmanin kirjaan, ei kenenkään asianomaisen omakuvaan.

Erityisesti Los Angeles Forum -hallin entinen johtaja Claire Rothman teki näkemyksensä häneen perustuvasta hahmosta selväksi jo vuonna 2019. Rothman kutsui näkemäänsä käsikirjoitusta lapselliseksi ja haukkui "bullshitiksi" kohtauksen, jossa hänen hahmonsa avaa paitansa ylänapin matkalla toimistopalaveriin.

Rothmania näyttelevä Gaby Hoffmann ei palautteista huolimatta varo alkuunkaan keskustelemasta ahtaista sukupuolirooleista. Mutta kunnolla vauhtiin hän pääsee vasta puhuessaan ilmiön vastavoimaksi kehittyneestä niin sanotusta cancel-kulttuurista.

Hoffmanin mielestä ajatus, jonka mukaan syrjivien rakenteiden esittäminen taiteessa olisi automaattisesti niiden kannattamista, on täysin mieletön.

– Jotta ongelmista voi keskustella, niin täytyyhän ne näyttää. Keskustelua pitäisi myös pystyä käymään ilman, että joutuu varomaan jokaista sanaansa. Todellisuuden kuvaus taiteessa on aina riski, mutta riski on otettava. Ajatus, että ongelmallisia ilmiöitä ei saisi käsitellä kokeellisesti, jottei sorru virheisiin, on järjetöntä tukahduttamista ja tulee olemaan yhteiskuntamme ja erityisesti taiteemme rappio. Elämä on epämukavaa. Taiteen ei pidä suojella siltä tunteelta.

-----

Winning Time: The Rise of the Lakers Dynasty alkaa HBO Max -palvelussa 7. maaliskuuta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka