Alli Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt on voittanut Sundancen elokuvajuhlilla esityssarjassaan yleisön palkinnon. Elokuva kilpaili kansainvälisessä draamaelokuvien sarjassa. Sarjan pääpalkinnon voitti bolivialaisen Alejandro Loayza Grisin ohjaama Utama.
Utahin Park Cityssä järjestettävää Sundancea on pidetty Yhdysvaltojen tärkeimpänä elokuvafestivaalina. Se on keskeinen kauppapaikka, jossa suuret amerikkalaislevittäjät tekevät hankintoja.
– Tuntuu hienolta, että elokuva on puhutellut heitä, joille se on tehty, Haapasalo sanoo.
Tytöt tytöt tytöt on ensimmäinen pitkä suomalainen fiktioelokuva, jota koskaan on valittu kilpailemaan Sundanceen. Neuvottelut kansainvälisestä myynnistä ovat Haapasalon mukaan kesken.
– Myynnin kannalta yleisöpalkinto on usein paras, etenkin tällaiselle nuorisoyleisön elokuvalle.
Ennen palkintoa Tytöt tytöt tytöt sai huomiota vasta kohtuullisesti. Suurista alan bisnesjulkaisuista sen ehti arvioida vain Screen.
– En osannut olla pettynyt. Sundancessa amerikkalaisten elokuvien kilpasarja on kuitenkin huomioarvoltaan ykkönen, Haapasalo sanoo.
Etäjärjestelyt toimivat
Tytöt tytöt tytöt seuraa kolmen teini-ikäisen tytön elämää. Se käsittelee seksuaalisuutta, ensirakastumisia ja arkista ystävyyttä. Elokuvan on käsikirjoittanut Daniela Hakulinen ja Ilona Ahti. Pääosia esittävät Aamu Milonoff, Linnea Leino ja Eleonoora Kauhanen. Tuottajat ovat Citizen Jane -yhtiön Leila Lyytikäinen ja Elina Pohjola, joka ehti siirtyä Ylelle elokuvapäälliköksi ennen elokuvan valmistumista.
Sundancen festivaali järjestettiin tänä vuonna etänä. Päätös tehtiin tammikuun alussa, alle kolme viikkoa ennen festivaalin alkua.
Festivaalin järjestäminen virtuaalisesti oli tekijöille pettymys. Haapasalo päätti kuitenkin järjestää itsensä festivaalitunnelmaan ja varasi itselleen Helsingissä hotellihuoneen.
– Festivaali on kupla, ja se ei toimi, ellen ole itsekin festivaalikuplassa.
Aikavyöhykkeiden vaihtuminen helpotti kuplautumista. Esimerkiksi ensi-iltanäytöksen jälkeinen keskustelu yleisön kanssa alkoi vartin yli yksi Suomen aikaa maanantain ja tiistain välisenä yönä.
– Useimmat keskustelut kävin Los Angelesiin, jonne aikaero on kymmenen tuntia.
Haapasalo vahvisti kokemusta katsomalla Sundancen muita elokuvia urakalla.
– Koskaan en ole ehtinyt nähdä näin paljoa festivaalilla, johon osallistun oman elokuvani kanssa.
Tapaamisia huipputasolla
Perjantai-iltana Suomen aikaa Haapasalo osallistui alan virtuaalisiin pikatapaamisiin. Tapahtumaan oli järjestetty parinkymmenen minuutin keskusteluja suurten amerikkalaistoimijoiden kanssa.
– Listallani oli isoja nimiä, sellaisia kuin A24 , AppleTV+ ja Magnolia . On mielenkiintoista päästä juttelemaan tällaisten tahojen kanssa, ja se kompensoi etäjärjestelyjä, Haapasalo sanoo.
AppleTV+ on suurimpia suoratoistotoimijoita ja A24 on yksi Yhdysvaltojen tärkeimmistä riippumattomista tuotantoyhtiöistä. Magnolia on art house -elokuvien keskeinen valkokangaslevittäjä.
Haapasalolla ei ole vielä agenttia Yhdysvalloissa.
– Minulla ei ole suoraan sanoen ollut aiemmin siihen kovin paljon mielenkiintoa, Haapasalo sanoo.
– Nyt on tullut aika paljon yhteydenottoja, joita pääsen festivaalin jälkeen käymään läpi.
Elokuva esitetään seuraavaksi Berliinin elokuvajuhlilla, jotka alkavat 10. helmikuuta ja jotka järjestetään fyysisenä tapahtumana. Suomessa Tytöt tytöt tytöt tulee elokuvateattereihin huhtikuussa.